Chillailua la(i)skiaisen kunniaksi

Kuusipäiväinen työviikko takana (omaa syytäni, myönnän). Eilen oli kiireinen työpäivä, ehdin toki myös hyllytellä.


Töiden jälkeen tapasin kaupassa työssäoppimisen ohjaajani, joka oli etsiskellyt minua edellispäivänä. Taitaapa olla niin, ettei tämä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskelu olekaan niin yksinkertainen juttu virastotasolla, mutta eivätköhän nuo 'isommat' osaa asian selvittää.


Kotona keskustelin veljeni kanssa mesessä sukeltamisesta ja koirista, en tosin itse tiedä aiheista kovinkaan paljon.


Ja juuri, kun ajattelin ryhtyväni hyvin ansaituille unille, minulta pyysi apua tietokoneongelmaan eräs nuori henkilö. Ei siinä sen suurempaa dramatiikkaa, en vain ollut enää fiksuimmillani, mutta ongelma ratkesi. Varoitus tämän blogin muille lukijoille: en ole mikään 24/7 mikrotuki, kuin hyvin harvoille ja valituille.


Eilen tuntui, että olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta nyt pää on aika tyhjä -vapaapäivä tekee tehtävänsä.


Siispä tänään lähinnä rentoudun tekemällä 'ei mitään'.

Seiskoja

Tänään opetin tiedonhakua lähikoulun seitsemäsluokkalaisille. Tekniikka ei meinannut toimia ihan nappiin, joten olen kiitollinen, että minulla on kerrankin työkaveri, jonka voin pyytää mukaan luokkakaäynneille. Toivottavasti saamme pitää hänet jatkossakin, on niin turhauttavaa yrittää hallita tilannetta, kun pitää yksin hoitaa tekniikkaa ja pitää 13 vuotiaiden mielenkiintoa yllä.

Sain vihdoinkin virallista postia koululta, eli ensimmäiset lähiopetuspäivät alkavat olla vahvistettuja.

Kävin töiden jälkeen kampaajalla. Pitäisi varmaan ottaa itsestään kuva, kun hiukset ovat kerrankin hyvin, mutta en jaksa. Väsyttää kamalasti, minua ei ole ilmeisesti tarkoitettu heräämään kuudelta aamulla. Ja huomennakin on työpäivä, koska luokkakäynnin vuoksi siirsin tämänpäiväisen vapaapäiväni ensi maanantaiksi.

Suomen kielen opettajana monikielisessä kirjastossa

Kerroin tänään työkaverilleni uusista satutuntilapsista. Viisi tyttöä, Bangladeshista ja Somaliasta. Niiden suomalaisten, virolaisten ja venäläisten joukon jatkoksi. Monikulttuurisia, arvioi työtoveri, mutta vakuutin tyttöjen olevan yksikulttuurisia, islamilaisesta päiväkodista.

Tytöt tuonut päiväkodin työntekijä kertoi huolestuneena, että kyseisen päiväkodin muut työntekijät eivät lue lapsille (kuin korkeintaan Koraania), eikä heidän suomen kielen taitonsa ole kehuttava.

Keskustelimme myös siitä, että monen lapsen toinen vanhemmista on suomalainen, toinen jostain muualta. ja kotikielenä englanti, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Lapset siis oppivat ensimmäisenä kielenään puutteellisen englannin kielen, vaikka paljon järkevämpää olisi, jos toinen vanhemmista puhuisi lapselle suomea ja toinen esimerkiksi bengalia. Äidinkieli on kuitenkin tunteiden kieli. Ja näiden lasten pitäisi ihan kohta pärjätä suomalaisessa peruskoulussa ja myöhemmin työelämässä. Tähän pulmaan ratkaisuksi löytyi... yllätys, yllätys, kirjasto.

No, suurimman osan työpäivästä sitten opastinkin meidän filippiiniläistä harjoittelijaamme, joka on kirjastossa oppiakseen suomea. Sama lause ensin suomeksi, sitten englanniksi ja taas suomeksi. Onneksi hän on älykäs ja ymmärtää nopeasti. Reilun kuukauden päästä meille tulee srilankalainen harjoittelija. Samasta syystä. Onhan meillä vakituisiakin työntekijöitä jo Venäjältä, Virosta ja Algeriasta. Vaikka he osaavatkin suomea, aika usein tunnen olevani työpaikallani... suomen kielen opettaja!

Selittelyä

No niin, sain vihdoin jotain tietoa koululta, kun kinusin sähköpostitse. Pitäisi siis mennä ilmeiseti sinne 30.-31.3. tutustumaan omaan ryhmään. Toivottavarti luvassa ei ole "ryhmäytysleikkejä" en erityisemmin pidä niistä.

Ihmettelijöille tiedoksi: kirjoitan koulusta niin paljon, koska suunnittelen käyttäväni tätä blogia portfolion pohjana, sitten joskus. Voisin tietysti pitää kahta blogia, joista toisessa keskittyisin kaikenlaisiin elämäni sattumuksiin ja siihen mitä pääni sisällä liikkuu, mutta olen aika laiska. Joten tähän saavat toistaiseksi tyytyä niin työ-, opiskelu-, kuin muutkin kaverit. Aiheuttaahan tuo toki rajoituksia, siihen mitä voin kirjoittaa, mutta yritän ujuttaa tekstiin myös jotain omia, vaikeammin havaittavia mietteitäni, kuten tein aloittaessani 2009...

ODOTELLESSA

Olen odotellut nyt kuukauden verran tietoa lähiopetuspäivistä. En ole saanut mitään viestiä. Ehkä se johtuu siitä, että minun olisi pitänyt lähettää koulun opettajalle sähköpostia, jossa kerron lyhyesti itsestäni. En ole tehnyt sitä, koska... en osaa. Kirjoitin ensin melkein koko elämäntarinani. Sitten karsin turhaa pois, senhän piti siis olla lyhyt juttu. Lopulta tiivistin liikaakin, sain aikaiseksi yhden sanan: olen. Tuntui turhan filosofiselta, joten aloin miettiä uudelleen, mitä kirjoittaa. Jouduin sitten yllättin kertomaan sähköpostitse itsestäni veljelleni, jota en ole koskaan nänyt. Ajattelin kopioida saman tekstin opettajalle, mutta koska opettaja on nänyt minut, niin on turha kertoa olevansa lihava keski-ikäinen ämmäke tms.

Eilen leikin web-kameralla ja kokeilin erilaisia huiveja peruukkeja ym. Laitoin ylläolevan kuvan tänne, koska siitä tuskin minua kadulla tunnistaisi, se on jotenkin androgyyni ja lisäksi näytän siinä nuoremmalta (kiitos normaalioloihin liian vaalean meikkivoiteen!).

Tänä vuonna en ehtinyt Reaktoriin lainkaan, vaikka suunnittelin meneväni sinne töihin. Omalla työpaikallani on ollut todella kiireistä ja kaikenlaisa yllätyksiä päivittäin. Talvilomaviikkoa edeltävänä perjantaina roudasin hiki päässä kalusteita, ja lähituki asensi kolme uutta asiakaskonetta, koska halusin nuortenosaston jonkinlaiseen kuntoon ennen koululaisten lomaa.

Nyt odotan hiukan jännittyneenä, mitä huominen tuo tullessaan. Toivottavasti tiedon lähiopetuspäivistä...

Kaiken entisen jälkeen

Mitä tapahtui 23 asiaa kurssin jälkeen? Ainakin minä sain kurssin läpäistyä. Myöhemmin olen tullut sinuiksi myös kurssin aikana epävarmuutta herättäneiden asioiden suhteen.

Koska eteeni saattaa tulla portfolion tekeminen, mietin, pitäisikö herättää tämä blogi henkiin, vai luoda uusi. Tällainen blogi todennäköisesti käy portfoliosta? Mutta entä nimi? Nythän kyseessä on ihan muut kuin alkuperäiset 23 asiaa. Edessäni ovat kuitenkin ammattitutkintoon tähtäävät opinnot, joiden kautta pätevöidyn kokonaan uuteen ammattiin, vaikka en työpaikkaa vaihtaisikaan.

Olin perjantaina Nuorisoasiainkeskuksen oppisopimusoppilaiden tapaamisessa Hietaniemenkadulla. Tuntui aika hienolta, todelta. Olen vihdoinkin lähtemässä opiskelemaan alaa, joka kiinnostaa minua yhtä paljon, kuin nykyinen työni. Ja jos kerran voin liittää nämä kaksi asiaa toisiinsa, mikäs sen parempaa. Näytöt eivät pelota: olen esittänyt pätevyyteni näytöin ennenkin.

Jatkoa siis seuraa...

Lähetetty mikä lähetetty

Tein tutkintapyynnön, ei kun siis lähetin tarkistuspyynnön.

Sitten mieleeni tuli, että en ole tietenkään kommentoinut blogissani itsestäänselvyyksiä, kuten että olen kyllä osallistunut niihin sun näihin mielipidekeskusteluihin siellä sun täällä.

Ja että etsin kyllä oman kirjastoni Library Thingistä, mutta en laittanut widgetiä profiilistani (Esa Aho, tulee työsähköpostinkäyttiksestäni), koska en tallentanut luettelointejani.

Ja että olen muutamasta syystä pohtinut virkamiehen asemaa verkossa, hieman tavallistakin syvällisemmin.

Olisin voinut kirjoittaa enemmänkin 23 asiasta ja niiden vierestä.

Nyt tahdon kuitenkin kiittää kurssitovereitani hyvästä hengestä ja toivon että voimme pitää jatkossakin yhteyttä erilaisten sosiaalisten medioiden merkeissä (ja tietysti muutenkin)!