Vähän IRC-GLLERIAa FACEBOOKia JA SATU

Olen kotona ja poden flunssaa. Ääneni on "käyttökiellossa" Lempiharrastukseni nukkuminen ja lukeminen eivät tietenkään nyt kiinnosta, vaikka terveenä ollessani haaveilen usein, että niille olisi riittävästi aikaa.

Siispä onneksi on netti. Ja verkkokurssitehtäviä. Paitsi, että en jaksa lukea ja referoida tutkimuksia tai selvitysraportteja. Siispä luon profiilin IRC-Galleriaan. Voisin tehdä siitä vaikka verkkokurssin. Ohjeistus menee näin:

Näin teet Ircgalleriaprofiilin:

1. Mene mene sivulle irc-galleria.net
2. Aloita profiilin luominen
3. Mieti valmiiksi typerä nic. Varaudu siihen, että kaikki "söpöt" ja "kivat" ovat käytössä
4. Kaiva esiin digikamera
5. Huomaa, että muistikortillasi ei ole ainuttakaan kuvaa sinusta
6. Valmistaudu ottamaan kuva itsestäsi
7. Katso peiliin
8. Päätä lopettaa suklaan ja sipsien syöminen (jos olet oikein radikaali, voit alkaa suunnitella kasvoleikkausta)
9. Kaiva esiin vanha passisi (20 vuotta vanha ajokortti olisi vielä parempi), jos kerran viranomaisille kuva kelpaa, kai se kelpaa Sulakkeellekin)
10. Skannaa passikuva, tallenna se koneellesi
11. Tallenna kuva Galtsuprofiiliisi
12. Ilmoita syntymäaikasi. SE on todella nolo, jollet ole ihan oikeasti juuri täyttänyt (jo/vasta) 12 vuotta

Tässä vaiheessa valmiina profiilistani on 65%. En tiedä miksi.
No, sisällä ollaan! Nyt voisin kommentoida ihmisten kuvia. En kyllä ymmärrä miksi pitäisi.

Siirryn Facebookiin. Siellä minulla on jo profiili. Eilisestä tiedän jo, mikä on päivän puheenaihe. Se ilmoitettiin kyseisen kaupunginkirjaston henkilökunnalle niinkin varhain kun toissapäivänä. Eilis aamuna asia ilmestyi valtakunnallisessa päivälehdessä. Tiedätte mitä tarkoitan: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki+aikoo+lopettaa+viisi+kirjastoa/1135250997167 Voiko tuohon sanoa mitään?


Äh, ei siinä ole mitään tietämistä, kaikkihan tietävät kuka minä olen, mutisi emokissa.

Sen omalla pennnulla, Iinulla ja vieraalla kissanpojalla, Miukulla oli kummallakin vähän tylsää, joten ne alkoivat tutustua toisiinsa. Iloisena ja hiukan hämmentyneenä emokissa katseli kun Miuku ja Iinu leikkivät omia kissanpennunleikkejään. Ne näyttivät tulevan ihan kohtalaisesti toimeen ja olivat melkein ystävystymässä, mutta sitten muut kissat ailkoivat kiinnittää niihin huomiota.

Ah, taitaa Iinulla olla ihailija, siitähän saisit pennullesi sulhasen! Ja: ehkä se haluaa katsastaa tulevaa anoppiaan, kun täällä pyörii, sanoivat toiset kissat.

Minä en pidä siitä, mitä nuo puhuvat, ajatteli Iinu. Emolleen se sanoi: Ajetaan tuo vieras kissanpoikanen pois! Minä en alunperinkään halunnut sen seuraa. Miksi se seurailee meitä? Se on epämääräinen, lieneekö edes kokonaan kissa?

Ehkä Miukussa on vähän tiikerinverta? Sanoi emokissa, mutta ihan mukava pentu se on, voihan sen kanssa leikkiä, ei sitä kollikseen tarvitse ottaa.

Eräänä päivänä Miuku tuli jälleen pyörimään kissaemon lähettyville.
Voi katso, tassuni ovat aivan verille hankautuneet, sanoi Miuku, haluatko nähdä?

Ja arvaatteko mitä emokissa teki silloin?

Mene oman emosi luokse, se sanoi ja käänsi selkänsä pikkuotukselle.

KESKUSTELUFOORUMIT, muuta jupinaa ja SATU

No, niin: "Näppis kauniiseen käteen!", hoputan itseäni. Tehtävät alkavat laahata jäljessä. Tuntuu että pari viikkoa on kadonnut jonnekin, ehkä gyberavaruuteen?

Seikkailuni sosiaalisen median sokkeloissa on viime päivinä rajoittunut valitettavasti Farm Villen pelaamiseen Facebookissa, muutamat kurssikaverini näyttävät tosin pitävän enemmän Mafia warsista, johon en ole jaksanut perehtyä.

Niin, ja kokeilinhan minä tiistaina mesettää sekä eBuddylla, että Meebolla ja kävimme kurssilaisten kanssa jopa eräänlaista irc -keskustelua.

HUOM!, laadin myös kokeilumielessä blogini yhteyteen kyselyn. Vastatkaa, 23 asiaa kurssilaiset, olkaa kilttejä, niin näen miten se toimii!

Mutta entä ne 23 asiaa?

Deliciosin kautta yritin taannoin lähettää linkkejä. Eivät ilmeisesti menneet perille? Itse sain yhden, josta lähetin kuittauksen. Eli ainakin Nokisuu osaa lähettää linkkejä.

Mikroblogeihin en ole vieläkään saanut makua. Pitänee yrittää myöhemmin uudestaan.

Vastasin yhteen kirjoitukseen Kirjastot.fi keskustelupalstalla. Kysymys koski satutunteja. Näyttää aika flegmaattiselta ko. palsta, kun vertaa vaikka Helsingin Sanomien keskusteluihin. Niinpä niin, on kai paljon helpompi kommentoida tunteita herättäviä ajankohtaisia asioita, kuin järkeviä työasioita.

Suomi 24:n Helsinki -aiheiset keskustelut näyttävät ensi vilkaisulla koskevan sikainfulenssaa, Ylioppilas -lehteä ja somaleiden asunto-ongelmia. Ei oikein nappaa, minulla ei ole noista asioista koko maailman pelastavia mielipiteitä.

Vilkaisin kirjallisuuskeskusteluakin, mutta olen kai lukenut niin paljon, että en osaa hehkuttaa oikein mitään. Viimeksi luin Meyerin Aamunkoi -kirjan, ja nyt minulla on kesken novellikokoelma "Mikä ihmeen uussuomalainen?". Molemmat liittyvät löyhästi toiseen (nuorisokirjastotyön) kurssiin, jolla olen myös tällä hetkellä.

Silmäilin myös sekä Risigshadow.netin, että Kiiltomadon keskusteluja. Kummassakaan ei ollut nyt mitään, mitä olisin halunnut kommentoida, vaikka työssäni käytän kumpaakin, (enemmän kuitenkin Risigshadow'ta, koska eräät asiakkaat haluavat tietää, mitä uutta tiettyjen genrejen osalta on tulossa).

Jos olet jostain, (minun mielestäni käsittämättömästä) syystä lukenut blogini kissasatua, niin tiedä, että se on oikeastaan tämän blogin aidoin asia. Kun aloin kirjoittaa tätä, minulla oli pieni huoli. Halusin pohtia sitä "ääneen". Mutta asia ei liittynyt vähimmässäkään määrin 23 käsiteltävään asiaan. Blogini nimessä on kuitenkin "satu", joten päätin kirjoittaa sadun. Ehkä jossakin vaiheessa pääsen sen(kin) asian (sadun) ytimeen. Kyseessä on siis tarina toiseudesta ja vastuusta. Nyt en ole tosin enää kovin huolissani, tämähän on minun satuni, voi kirjoittaa lopuksi että "ja kaikki eilivät onnellisina elämänsä loppuun" yhtä hyvin, kuin antaa hahmojen hajota meren vaahdoksi tai paleltua hengiltä (joo, rajua, siksi en tykännyt lapsena H.C Andersenista).

Kissaemo ei saanut luotua haluamansalaista oleskelualuetta kissanpennuille, mutta se ei ollut sen oma syy. Silti se yritti kovasti. Emokissan oma pentu oli ihana, joten sen silmät olivat raottuneet katselemaan lempeästi myös muita samanikäisiä kissanpoikasia.

Miuku puolestaan koitti kovasti tutustua emokissan pentuun, mutta pieni tyttökissa hymyili omahyväistä kissanhymyään, ja kertoili omista, Miukua kiinnostamattomista puuhistaan.

Emon pentukin toki yritti tutustua, mutta viras kissanpentu oli sen mielestä outo, sen leikit viraita. Pikkuhiljaa sitä alkoi myös pelttaa, että aikoiko Miuku omia sen emon, olisiko emo halunnut pentunsa olevan miluummin kollipentu.

Miuku katseli ja kuunteli tarkkaan, mietti, miten se saisi emokissata ja sen pennusta ystäviä. Eräänä päivänä se rohkaisi mielensä: "Pentusi nimi on Iinu!" Ja sinä olet...

MUUT IHMISET TIEDONLÄHTEINÄ, MIKROBLOGIT JA SATU osa I

Hih, sinulle joka luet tätä syötteenä, et näe kaikkea. Ei haittaa. Tämä on raakile. Kuvakin on pelkkä lyijykynäluonnos. Ja kyllä, minulla on tekijänoikeus, raapustin sen ihan itse, juuri äsken (siis kuvan, en tekijänoikeutta).

Tweet, tweet, pääni paisuu kuin Tipillä, mutta vaikka kuinka runnon aivonissuloitani, en keksi mitään herkullista linkkiä jonka uskoisin kiinnostavan kurssikavereitani. Mikä teitä kiinnostaa? Tietenkin nämä käsiteltävät asiat, haluatteko tosiaan, että lähetän linkin kurssiblogiin?

Haluan kovasti tulla kaveriksi myös mikroblogien kanssa. Mutta... käsi sydämelle, ketä kiinnostaa, että: "kurkkuni on kipeä ja aion mennä ostamaan mustaviinimarjamehua"?

Joo, etsin ihmisten kirjoituksia Twitteristä aiheesta H1N1, ja kovasti näytti puhuttavan.
Quaiku halusi, että kirjaudun siihen ennen kuin päästi tekemään yhtikäs mitään.
Ja sitten tuli se kaikkien netinkäyttäjien "kaveri" eli sivun lataamisvirhe. Se siitä sitten - tällä kertaa.

Minulla taitaa olla si..koirainfulenssa, en siis röhki, vaan haukahtelen kuin kuonokoppaan pakoitettu pikkupiski. Ajatukset harhailevat. Olisi kiva jos meillä olisi vaikka alaskanmalamuutti tai akita inu, iso lämmin koirankokoinen koira... no, onneksi ei ole, en jaksaisi nykyisessä olotilassani viedä sitä edes lähipuistoon.

Kiitos teille, jotka ovat aloittaneet myöhässä, tai muuten ulalla! Annatte minulle lohtua! Minunkaan ei siis tarvitse saada näitä tehtäviä valmiiksi huomiseksi, eihän?

Ei siis tänään satua. Kuvassa on kuitenkin tarinan Miuku. Miuku on yleensä reippaampi, mutta tällaisena minä häntä ajattelen.

Miksi minä en pidä YLE:sta

Aikanaan, joskus 90 luvun alkupuolella, silloinen poikaystäväni halusi Filmnetin. Sellaisen maksullisen elokuvakanavan. hän korjasi vahan, ilmaiseksi saamansa television, hankki ko. palvelun, ja minä, jonka asuntoon systeemi sijoitettiin, tilasin ja maksoin TV-luvan. Kaikki OK.

Myöhemmin Filmnetistä luovuttiin ja poikaystävä myi pois myös TV:n. Minä sanoin TV-luvan irti. Kaikki OK? Ei suinkaan: eräänä päivänä olin kotona yksin, olin sairas, kuumetta jne. Loikoilin sängynpohjalla, kunnes ovikello soi. Menin avaamaan. Oven takana seisoi virallisen näköinen ukkeli, joka sanoi olevansa TV-luvan tarkastaja. Kerrottuani, että meillä ei enää ole vastaanotinta, mies halusi väkisin tulla toteamaan asian. Minä, läpikuultavassa yöpaidassa, aamutakkia ympärilleni rutistaen roikuin ulko-oveni sisäkahvassa saadakseni sen kiinni, ja tuo lupatarkastaja-ällötys kampesi ovea auki vartaloani tuijottaen, ja hokien että jos en päästä häntä asuntooni, hän soittaa poliisit ja saan syytteen virkamiehen vastustamisesta. Sain lopulta kiskottua oven kiinni, eikä luvattuja poliiseja kuulunut.

Tapauksen jälkeen suhtautumiseni TV lupaan kuitenkin muuttui. En nähnyt sitä enää maksuna puolueettomista uutispalveluista ym. vaan eräänlaisena suojelurahana. Koin, että YLE on mafia. Tästä syystä en ole innokas seuraamaan edes YLE:n RSS syötteitä. Ällötys on vuosien saatossa laajentunut niin, että en edes katso telkkaria. Minulta on siis aika turha kysyä, että näitkö sen ja sen eilen telkussa. Todennäköisesti en nänyt. Minua ei kiristetä.

Ai, mitä silloin tein, jos kerran en tuijottanut TV:tä?

Silloin akoi jo olla "purkkeja". Siis sellaisia, että laitettiin tietokone soittamaan modeemin välityksellä lankapuhelinlinjaa pitkin jollekin palvelimelle. Vaikka MB:n (Mikrobitti-lehti) tai Saunalahden serveriin. Siellä oli sitten rajoitettu aika roikkua keskustelemassa muiden kanssa tai imuroida pelejä tai muita ohjelmia.

Sähköpostikin kulki noin kerran päivässä palvelimelta toiselle. Nykyisestä Internetkäyttäjästä tuo varmaan tuntuu aika alkeelliselta, mutta kyllä se TV:n hakkasi. Samoin kuin tietokonepelit:, esimerkiksi Wolfenstein, Prince of Persia ja Ultima Underworld.

Unohtamatta kirjoja. Tietenkin. Lukiessa muodostaa ihan itse kuvan henkilöiden olemuksesta. Toisin kuin TV:ta katsellessa.

Nyt en kaipaa televisiosta edes uutisia. Onneksi on Internet.

RSS-SYÖTTEET, RSS-LUKUOHJELMA AKTIIVIKÄYTTÖÖN JA SATU

Tällä viikolla tilailin RRS syötteitä joita tehtävänannossa kehotettiin. Ei ollut mitenkään hankalaa, tosin saatoin mennä sieltä missä aita on matalin. Siis copy paste jne. Tosi ensiksi (minä hölmö) tilasin osan syötteistä iGooglen etusivulle. No, nyt tiedän mikä ero sillä on verrattuna varsinaiseen syötteenlukijaan. Jos et tiedä, kokeile. Niin tämä maailma toimii.

Näyttää muuten Eduskunnan kirjastossakin olla nämä RSS syötteet ym. sosiaalinen media tapetilla juuri nyt. liekö sattumaa?
http://parlamenttikirjasto.blogspot.com/2009/10/sosiaalinen-media-muuttaa-tyota.html

Löysin myös Helsingin RSS uutiset. Lisäksi moni kotikaupunkini virasto näyttää tarjoavan omista palveluistaan tietoa RRS syötteinä. Ihan näppärää, jos seuraa jotakin tiettyä asiaa. Vaikka jonkin alueen kaavoittamista.

Tulee mieleen kuinka pikkulapsena (olin n. 3-4v.), ”tehtäväni” oli selata sunnuntain Hesari läpi ja etsiä Helsingin vaakunaa. Kotini viereen oltiin rakentamassa päiväkotia, ja sen valmistumisesta ja hoitopaikan haun alkamisesta tiedotettaisiin lehdessä. En toki silloin olisi osannut käyttää syötteenlukijaa, mutta vanhempiani se olisi saattanut auttaa. Tosin en tiedä tiedotetaanko kaupungin uutisissa nykyisinkään jonkun yksittäisen päiväkodin tilanteesta, mutta tuolloin niitä oli vähemmän, joten jos silloin olisi ollut Internet niin...

Sellaisten sivujen kohdalla, joita ei muuten päivittäin seuraa, mutta joilla saattaa joskus olla jotakin kiinnostavaa, RSS syötteet ovat tosi käteviä. Kurssikavereidenkin blogeista näkee, onko joku lisännyt jotain uutta mielenkiintoista, ilman että täytyy odottaa sivun latautumista.

Minä näköjään pidän RSS syötteistä. Siitäkin huolimatta, että kuten edellisessä kirjoituksessani jo mainitsin, pidin koko asiaa epäilyttävänä. Nyt siis käytän joka päivä hetken aikaa tilaamieni syötteiden tarkkailuun.


Ehkä, sanoi emokissa, mutta kun et ole. Voi olla että kuljen oman pentuni kanssa auringosta itää ja kuusta länteen ja vien sen paikkoihin, joihin ei yksikään toinen kissanpentu ole milloinkaan päässyt. Mutta sinun on syytä kipittää oman emosi luokse.

Mutta emollani on jo toinen poikue, minä voisin ihan hyvin tulla teidän mukaanne, yritti vieras kissanpentu.

En voi ottaa vierasta kissanpentua mukaani, tuhahti kissaemo.

En minä ole ihan vieras, nimeni on Miuku! Kyllähän sinä minut tunnet, muistat kuinka pienenä pallerona leikin toverieni kanssa tassujesi juuressa. Kerroit meille tarinoita. Minä olen Miuku, kyllä sinun täytyy muistaa minut!

No jaa, ehkä muistan, ehkä en. Maailma on vaan niin täynnä kissanpentuja, sanoi emokissa. Teille pitäisi rakentaa oma oleskelualue.