KESKUSTELUFOORUMIT, muuta jupinaa ja SATU

No, niin: "Näppis kauniiseen käteen!", hoputan itseäni. Tehtävät alkavat laahata jäljessä. Tuntuu että pari viikkoa on kadonnut jonnekin, ehkä gyberavaruuteen?

Seikkailuni sosiaalisen median sokkeloissa on viime päivinä rajoittunut valitettavasti Farm Villen pelaamiseen Facebookissa, muutamat kurssikaverini näyttävät tosin pitävän enemmän Mafia warsista, johon en ole jaksanut perehtyä.

Niin, ja kokeilinhan minä tiistaina mesettää sekä eBuddylla, että Meebolla ja kävimme kurssilaisten kanssa jopa eräänlaista irc -keskustelua.

HUOM!, laadin myös kokeilumielessä blogini yhteyteen kyselyn. Vastatkaa, 23 asiaa kurssilaiset, olkaa kilttejä, niin näen miten se toimii!

Mutta entä ne 23 asiaa?

Deliciosin kautta yritin taannoin lähettää linkkejä. Eivät ilmeisesti menneet perille? Itse sain yhden, josta lähetin kuittauksen. Eli ainakin Nokisuu osaa lähettää linkkejä.

Mikroblogeihin en ole vieläkään saanut makua. Pitänee yrittää myöhemmin uudestaan.

Vastasin yhteen kirjoitukseen Kirjastot.fi keskustelupalstalla. Kysymys koski satutunteja. Näyttää aika flegmaattiselta ko. palsta, kun vertaa vaikka Helsingin Sanomien keskusteluihin. Niinpä niin, on kai paljon helpompi kommentoida tunteita herättäviä ajankohtaisia asioita, kuin järkeviä työasioita.

Suomi 24:n Helsinki -aiheiset keskustelut näyttävät ensi vilkaisulla koskevan sikainfulenssaa, Ylioppilas -lehteä ja somaleiden asunto-ongelmia. Ei oikein nappaa, minulla ei ole noista asioista koko maailman pelastavia mielipiteitä.

Vilkaisin kirjallisuuskeskusteluakin, mutta olen kai lukenut niin paljon, että en osaa hehkuttaa oikein mitään. Viimeksi luin Meyerin Aamunkoi -kirjan, ja nyt minulla on kesken novellikokoelma "Mikä ihmeen uussuomalainen?". Molemmat liittyvät löyhästi toiseen (nuorisokirjastotyön) kurssiin, jolla olen myös tällä hetkellä.

Silmäilin myös sekä Risigshadow.netin, että Kiiltomadon keskusteluja. Kummassakaan ei ollut nyt mitään, mitä olisin halunnut kommentoida, vaikka työssäni käytän kumpaakin, (enemmän kuitenkin Risigshadow'ta, koska eräät asiakkaat haluavat tietää, mitä uutta tiettyjen genrejen osalta on tulossa).

Jos olet jostain, (minun mielestäni käsittämättömästä) syystä lukenut blogini kissasatua, niin tiedä, että se on oikeastaan tämän blogin aidoin asia. Kun aloin kirjoittaa tätä, minulla oli pieni huoli. Halusin pohtia sitä "ääneen". Mutta asia ei liittynyt vähimmässäkään määrin 23 käsiteltävään asiaan. Blogini nimessä on kuitenkin "satu", joten päätin kirjoittaa sadun. Ehkä jossakin vaiheessa pääsen sen(kin) asian (sadun) ytimeen. Kyseessä on siis tarina toiseudesta ja vastuusta. Nyt en ole tosin enää kovin huolissani, tämähän on minun satuni, voi kirjoittaa lopuksi että "ja kaikki eilivät onnellisina elämänsä loppuun" yhtä hyvin, kuin antaa hahmojen hajota meren vaahdoksi tai paleltua hengiltä (joo, rajua, siksi en tykännyt lapsena H.C Andersenista).

Kissaemo ei saanut luotua haluamansalaista oleskelualuetta kissanpennuille, mutta se ei ollut sen oma syy. Silti se yritti kovasti. Emokissan oma pentu oli ihana, joten sen silmät olivat raottuneet katselemaan lempeästi myös muita samanikäisiä kissanpoikasia.

Miuku puolestaan koitti kovasti tutustua emokissan pentuun, mutta pieni tyttökissa hymyili omahyväistä kissanhymyään, ja kertoili omista, Miukua kiinnostamattomista puuhistaan.

Emon pentukin toki yritti tutustua, mutta viras kissanpentu oli sen mielestä outo, sen leikit viraita. Pikkuhiljaa sitä alkoi myös pelttaa, että aikoiko Miuku omia sen emon, olisiko emo halunnut pentunsa olevan miluummin kollipentu.

Miuku katseli ja kuunteli tarkkaan, mietti, miten se saisi emokissata ja sen pennusta ystäviä. Eräänä päivänä se rohkaisi mielensä: "Pentusi nimi on Iinu!" Ja sinä olet...