Olen pahoillani. Välttelen joitakin tehtäviä. En aivan todella jaksa lukea pitkiä tekstejä ruudulta. Edes suomeksi. Voisin yrittää valehdella, että en osaa englantia (kurssivaatimuksissa ei puhuttu mitään että pitäisi), mutta tuskin se menisi läpi tähän maailmanaikaan...
Googlaamalla löydän omani ja muiden blogit vähän turhankin helposti. Siksi hitauteni ja keskeneräisyyteni saavat minut vaivautumaan pahoin. Monet meistä ovat tehneet tehtävänsä todella ensiluokkaisesti, onnekseni eivät kuitenkaan kaikki (minullakin on siis toivoa?).
Nyt vuosi odottaa vaihtumistaan, mutta tehtävät ovat osaltani kesken. Joten pitää päättää edes jotain; siis satu
Miuku palasi. Se oli ensin ehkä hieman uhmakas, mutta emokissa oli sitä kohtaan ystävällisempi kuin ennen. Pian Miuku auttoi kissaemoa hiirten pyydystämisessä, tai mitä kissat nyt yleensä tekevät. Se kertoi omista pikkukissan asioistaan ja kissaemo kuunteli ja antoi sen kulkea mukanaan. Välillä emokissaa seurasi Iinu, toisinaan Miuku joskus harvoin ne molemmat.
Hetken aikaa kissaemo oli huojentunut ja miltei onnellinen.
"Sinulla näyttää olevan toinen pentu", kyräilivät muut kissat kissaemolle. "Varo vaan, että et katso sitä silmiin, tai se alkaa pitää sinua emonaan, ja alkaa hylkiä omaa emäänsä, ja silloin..."
"En minä aio ryhtyä Miukun emoksi, sillä on jo emo."
"Mutta sen emo saattaa luulla että yrität viedä sen poikasen, ja silloin... se käy kimppuusi..."
Tai: "Oletkos huomannut, että kohta Miuku on iso kollinrontti, ei enää mikään hellyyttävä söpö pikkukisu? Ymmärrätkö mitä siitä puhutaan, että sinua seuraa vieras, keskenkasvuinen kolli?"
Mutta kissaemon silmissä Miuku, kuten sen oma pentu Iinu, tulisi aina olemaan pieni suloinen kissanpentu.
Niin tai näin, kaikki on kuitenkin väärinpäin, kissaemo ajatteli.
Silti kuitenkin... Onhan niin, että Iinu, Miuku ja minä, olemme nyt edes hiukan onnellisepia...
Voi olla, että Iinusta ei tule koskaan suvaitevaista tai Miukusta hienostokissaa, ja tuskin minustakaan tulee täydellistä emoa, mutta... aina on kuitenkin mahdollisuus muuttaa jotain pientä maailmassaan.
Kissaemo venytteli, nuolaisi pentuaan ja haukotteli kissojen tapaan.
Sitten se kiertyi kerälle pesäänsä, unohti murheet ja näki unta maailmasta jossa kukaan ei kyseenalaistaisi toisen tarkoitusperiä. Ihmisten ihmeellisestä maailmasta, kukaties? (??)
En tiedä onko tarinalle onnellista loppua, en tiedä, onko onnellisia loppuja edes olemassa (nykyisinhän tehdään elokuviakin joissa Tuhkino tai Ariel tms. joutuu pähkäilemään jotain ongelmaa, vaikka tarinan sankarin ja sankarittaren piti jo elää elämänsä onnellisena loppuun. So what?). Mutta, koska en tahdo kissojen hyppäävän talon katolta, tai paleltuvan hankeen, lopetan tämän kertomuksen, kuten tyttäreni hoitaja tapasi tehdä.
Snipp snapp snut, sagan är slut! ?
torstai 24. joulukuuta 2009
perjantai 18. joulukuuta 2009
torstai 17. joulukuuta 2009
Kun wikit tulee liian liki, siirryn pelaamaan!
Höh! Tiedän joitakin wikejä, joista voisin olla kiinnostunut, mutta tehtävänä oli napata wiki WikiIndexsistä. No, joo, kokeilin satunnaisia osumia, mutta ei löytynyt mieleistä (kielikin on vähän ongelma, en osaa esim. saksaa kovin hyvin...), joten päädyin tähän: http://www.blogilista.fi/ en usko, että on vaikea arvata, että se on wiki bogeista XD.
En oikein osaa (tai jaksa) kommentoida miten kirjastot ovat wikejä hyödyntäneet. Pitäisi olla kai kyseisen kirjaston asiakas, että osaisi erottaa, mikä on wikissä hyödyllisempää, kuin vaikkapa kirjaston kotisivuilla. Ehkä tämä on taas sitä infoähkyä?
Mutta nyt mä pelaan! Tiedän olevani huono keski-ikäinen täti, kun on Joulu tulossa, enkä siivoa tai leivo pipareita, mutta... Voi kun olisi voinut tehdä kaikkien tulevien vuosien jouluvalmistelut silloin, kun kotona vain VIC-20 jota ei saanut verkkoon, ja johon ei ollut edes tallentavaa kasettiasemaa (!).
Pelaamisesta olen kirjoittanut jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani. Itseasiassa jos olisi aikaa pelailisin aika paljon, pitkiä pelejä. Viime keväänä omin tyttäreni PS2:n pariksi viikoksi ja ostin siihen Final Fantasy XII:n, joka jaksoi viehättää, kunnes sain sen (liian pian) läpi.
Peleissä pitää mielestäni olla yllätyksellisyyttä ja visuaalista näyttävyyttä. Pelaaminen on palkitsevaa silloin, kun pääsee läpi vaikeasta kohdasta, tai nousee uudelle tasolle. Kaikenkaikkiaan pidän pelaamista mielkkänpänä, kuin vaikka huonon elokuvan tai TV sarjan katsomista. Miksi muuten Asterx ja Tintti ovat laatusarjakuvia, mutta mangat eivät? Miksi tosi TV ja Sinkkuelämää ovat hyviä ajanvietteitä, mutta tietokonepelit eivät?
Verkkopelejen pelaamista (samoin kuin virtuaalimaailmoihin kuten tutustumista), rajoittaa kotikoneeni vanhuus ja hidas näytönohjain. Tästä syystä pelailen PC:llä lähinnä pikkupelejä King.Comissa ja Facebookissa.
Kuvassa on Facebookin Farmvilleplantaasini, jolle olen antanut mielessäni nimen'Kesämaa' eli EI LUMIKINOKSIA TÄNNE, kiitos. Joulukuusi on kuienkin ihan uteliaisuudesta: sen kätköistä saattaa paljastua jotain aattona?
Verkkokurssiwikiin kirjoitan kun ehdin. Kun menin sinne, kulutin tovin tutkien edellisten kurssilaisten sivuja. Olin hieman pettynyt että heidän blogeistaan ei ilmennyt mitä tapahtui kurssin suorittamisen jälkeen. Ehkä kukaan ei enää jatka bloggaamista? Mien käy meidän?
Sadun taidan jättää tällä kertaa vähemmälle, koska kyseesä olisi sellainen kohta, jossa Miuku liikkuu huonossa seurassa, kiukuttelee ja agnstaa. Ja kissaemo päättää, että jos Miuku vielä tulee pyörimään sen lähettyville, se on tästedes kiltimpi vieraalle pikkukissalle. Iinu tympäytyy, kun sen emo on niin huolestunut vieraasta kissanpojasta, joka on Iinun mielestä tosi ärsyttävä.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Library Things
Kirjastoasiaa. Helsingin kaupunginkirjastossa kuohuu. Määräaikaisten sopimuksia jätetään uusimatta. Johtajia valitaan. Kaikkialla kuiskitaan ja juoruillaan. Vaikka suurin osa tuosta kaikesta ei suoraan koske minua, tuntuu, kuin en olisi ollut töissä kuluneella viikolla ollenkaan, vaan jonkun draamasarjan kuvauksissa. Eipä silti, kylläpä tuo työstä kävi, plussaakin taisi kertyä (siis ylityötunteja, ei K-kaupan pisteitä).
Maanantai meni kutakuinkin normaalisti: ehdin jopa vähän vilkaista viikkotehtäviä. Ja aloittaa taistelun kaavojen kanssa. Jos et tiedä "kaavoista", ole tyytyväinen. Riittänee, että kerron niiden olevan aineistohankintaan liittyvä kokeilu, joka kolminkertaistaa esimerkiksi minun nykyiseen hankintaprosessiin käyttämäni ajan ja vaivan. Tiistaina oli tarkoitus osallistua kurssimeseen, mutta vähäiseksipä jäi. Jouduin parin humalaisen asiakkaan sössimisen takia hajoittamaan CD-ROM -aseman koska he olivat tunkeneet oman levyn masiinaan, ja halusivat sen pois. Ja voit kuvitella sitä jankkaamisen ja sössötyksen määrää, mikä seurasi, kun ilmoitin, että me emme todellakaan tulosta virkailijakoneilla mitään asiakkaiden omilta levyiltä, muistitikuilta, levykkeiltä tms. vaikka asiakas olisi kuinka lukenut yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä. Keskiviikko kului Nuorisokirjastotyön kurssilla Entressessä. Vaikka Entresse on Espoon takamailla, kaikki läsnäolleet kirjastolaiset olivat Helsingistä. Mukana tuleva kirjastotoimen apulaisjohtaja (ja myös toinen, joka on ko. paikalla sijaisena). Ja määräaikaisia joista jotku saamassa vakipaikan, joku ei. Torstaina piti kirjastochatin jälkeen juosta tukka putkella muistotilaisuuteen hakemaan kakkulapiokseni luulemani pizzaleikkuri. Onneksi pääsin sen jälkeen rupattelemaan hetkeksi harvoin näkemäni työkaverin kanssa. Perjantai menikin sitten rattoisasti kertyneitä töitä manaillessa (ja tehdessä).
Maanantaina kokeilin Library thingiä. Mieleni teki lukea jotain kasariajoista kertovaa, ajasta kun itse olin tenava. Vähän seikkailua tai kauha ja onnellinen loppu? Lähin kiinnostava aikakautta kuvaava kirja joka tuli mieleni on Ystävät hämärän jälkeen. No ei löydy. Siispä nimi alkukielellä hakukenttään. "Låt den rätte komma in" tuottaa paljon lukusuosituksia.
Mutta miksi minun pitäisi olla kiinnostunut Stieg Larssonin hittijännäreistä, jotka sijoittuvat kaksituhattaluvulle? Yhdistävä tekijä on tietenkin Ruotsi mutta…
Vaihdan kirjaa. Susanne Collisin Nälkäpeli tuottaa melkoisen scifilistan, mutta huomaan että sekä se, että edellinen kirja saavat ohjelman suosittelemaan Neil Gaimanin hautausmaan poikaa. ihan kiva kirja joo, mutta aika lapsellinen jne. Kummallakaan en saa selvää ”älä lue tätä kirjaa” –antisuositusta.
Jos en olisi kirjastossa töissä, innostuisin varmaankin Library Thingin kaltaisista palveluista. Nyt ei oikein nappaa, sillä olen lukenut niin paljon kaikenlaista, että sen luetteloimiseen tai edes etsimiseen menisi ihmisikä. Lisäksi, ylätys yllätys!, minä en lue työkseni, vaan ihan omaksi ilokseni, palkatta! Mukavuussyistä luen mieluiten omalla, rikkaalla ja ilmaisuvoimaisella äidinkielelläni, joka, (toinen yllätys) ei ole englanti. Kokeilin aikanaan Facebookin Visual Bookshelf sovellusta, mutta alkuinnostuksen jälkeen en ole siihen kajonnut. Lasten ja nuortenkanssa töskentelevänä olen tutkinut myös ICDL:n verkkopalveluita, mutta toistaiseksi nämä virtuaalikirjaluettelot saavat kehittyä rauhassa. Jonakin päivänä myös suomenkielinen tarjonta on niissä riittävää ja silloin otan ne kenties ilomielin käyttöön.
Wikipedia on minulle ”kun on tylsää lainaustiskillä” –lelu. Joskus harvoin saattaa kirjastossakin olla hiljaista. Silloin voi leikkiä vaikka sellaista leikkiä, että jos kymmenes ”satunnainen artikkeli” kiinnostaa minua, niin… no tapahtuu jotain. Joskus lapsena luin xx osaisen tietosanakirjasarjani läpi. Wikipediaa en edes yrittäisi lukea. En tiedä onko kukaan koskaan yrittänyt (no ehkä ihan alkuaikoina?).
Pitää pyydystää mielenkiintoinen Wikipedia artikkeli. Mutta… kaikki on niin kiinnostavaa.
No, tehdään se siis näin: eräs nuori asiakas valitti, että hänen korttinsa on lukittu (käyttänyt luvatta aikuisten koneita, luulen ma). Kysyin, leikilläni, että eikö hän olekaan V.I.P.? Lapsonen ei ymmärtänyt kyseisen kirjainyhdistelmän merkitystä. Avuksi Wikipdia! Mutta mitä ihmettä, ko. kirjainyhdistelmällä (siis noiden pisteiden kanssa) löytyy vain jokin bändin levy :-(
Kiertämällä englanninkielisen Wikipediasivuston kautta päädyn haluamaani lopputulokseen suomeksi siis ilman pisteitä): kyseessähän on henkilö jolla on erityisoikeuksia, VIP (englantia very important person, suom. hyvin tärkeä henkilö) on termi, jolla tarkoitetaan henkilöä, jota kohdellaan paremmin kuin muita. VIP, Wikipedia
Jee, ajattelin, alkaa olla viikkotehtävien pakollinen pintaraapaisu tehty, Nyt jäljellä enää...
Mutta, ensivilkaisu Wikisuunnittelumallien pariin sai minut tuntemaan itseni täysin jälkeenjääneeksi ja lukutaidottomaksi. Koin, että en ymmärrä yhtään mitään. Olisiko kenelläkään aikaa ja rautalankaa? Taidan olla erehdyksessä joutunut väärälle kurssille, tai sitten aivoni ovat kutistuneet.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Echo, Feedback tai jotain ja Satu
Kun olin koulussa opettajien vakiolause oli: "Ette te täällä opi koulua, vaan elämää varten". Just joo, eipä arvosanoja annettu silloin, eikä anneta nytkään, siitä mitä on oivaltanut, vaan miten on tehnyt annetut tehtävät. Silti, nyt olen jo niin "iso tyttö" (muutenkin kuin vyötärön ympäryksen mukaan), että itselleni on tärkeämpää että olen oikeasti oppinut jotain uutta, kuin se, miten olen vaikkapa tämän kurssin tehtävät tehnyt.
Aluksi haluaisin kiittää.. (ai niin., tämä ei ole enää alussa:-)). Ja sitten haluaisin kiittää...
No, jokatapauksessa sekä vetäjät (M&M), että kurssikaverini, ovat opettaneet minulle enemmän kuin todella paljon.
Minulla oli aika hatara käsitys blogeista. Kiitos Nokisuun, opin mikä ja millainen asia on blogi.
Lyyravegalta opin, miten blogeja voi hyödyntää oppimis- ja informaatioympäristönä.
Olen Ailan (linkki poistettu asianomaisen pyynnöstä) myötä oppinut trolleista, oppinut miten troolataan ainakin kahden kilon siika (ok. vanha läppä oli). (Jos ko. bloggaja lukee tätä tekstiä, niin olen oikeasti vähän kade, kun keksitte Tarun kanssa idean opettaa RRS syötettä kirjastolaisille, aika harva neuvoo niitä asiakkaille, vaikka pitäisi! Sitäpaitsi luulen (antakaa mun pitää se luulo!), vieläkin, että A oli suunnitellut väittelynsä "Fobban" kanssa ;-)).
Nyt kun lähdin tälle tielle, minun pitäisi kai kommentoida teitä kaikkia, joiden blogeja luen (esim. Tuijan, Päivin ja Annen näen "sieluni silmin" puhumassa, kun luen heidän tekstejään). No, yritän kommentoida teidän blogeissanne. Jos en ehdi, pyydän anteeksi.
Aika paljon olen kuitenkin oppinut hakkaamalla päätäni (virtuaali)seinään. Joskus se on ollut turhauttavuudessaankin kiinostavaa, kuten kokeiluni eri pikaviestipalveluiden parissa ( kuten Meebo, eBuddy ja Pidgin), joskus niin noloa, että en haulaisi kirjoittaa siitä blogissani.
Nyt nyt kirjoitan nolon jutun kuitenkin, toivoen, että joku voisi auttaa. Aikaisemmassa blogikirjoituksessani on jo maininta tästä. Siis, en päässyt tutkimaan Quaikua kirjautumatta sisään. Ehkä bugi? Kirjauduin siis Facebook tunnuksillani. Sitten Quaiku jämähti, enkä voinut tarkistaa tietojani. Nyt, kun googlaan nimimerkkiäni, vastaan tulee Quaiku, joka näyttää kuvani, nimimerkkini ja oikean nimeni. En osaa poistaa profiiliani sieltä, enkä löydä ylläpidon yhteystietoja. Poistin jo Facebookista Quaikun mahdollisuuden saada tietoja minusta.
Miten Quaikusta pääsee eroon!!!! (Twitteriä en tohdi edes ajatella, ennen kuin tämä asia ratkeaa...) En ole aikaisemmin törmännyt asiaan josta aina varoitetaan: eli että et saa jotain pois netistä. Kyllä vähän pelottaa.
Mistä tulikin mieleeni, että näyttävät nuo lapsetkin seuraavan blogeja. Tyttäreni koulussa tämänhetken lukusuosikki on Pelottaako? -blogi.
Sorry, tää meni vähän tämmöseks... (yritän toimittaa... öh. helmikuussa?)
Miukua ei näkynyt aikoihin.
Kissaemo alkoi huolestua. Se tutkaili mieltään. Mitä Miuku merkitsi sille? Kissaemo pohti, ettei se pitänyt Miukusta siten kuin emokissat tykkäävät kolleista. Eikä se rakastanut sitä samalla tavalla kuin omaa pentuaan. Sitten sen pieniin kissanaivoihin putkahti ajatus. Se tunsi Miukua kohtaan jotain samaa, kuin ihmiset kotikissojansa kohtaan. Emokissan mielestä Miuku oli söpö ja nokkela, ja se tahtoi, että Miukun elämässä kaikki olisi hyvin. Pääteltyään näin, kissaemo tunsi itsensä ihmiseksi. Ajatus tuntui pelottavalta.
Miukua ei näkynyt edellenkään. Kissaemo huolestui enemmän. Se tunsi itsensä tylyksi.
Se itki salaa suuria kissankyyneliä (jos ette ole usein nähneet itkeviä kissoja, se johtuu siitä, että kissat itkevät mieluusti salaa, niiden kyyneleet ovat näet kultakalamaljan kokoisia).
Aluksi haluaisin kiittää.. (ai niin., tämä ei ole enää alussa:-)). Ja sitten haluaisin kiittää...
No, jokatapauksessa sekä vetäjät (M&M), että kurssikaverini, ovat opettaneet minulle enemmän kuin todella paljon.
Minulla oli aika hatara käsitys blogeista. Kiitos Nokisuun, opin mikä ja millainen asia on blogi.
Lyyravegalta opin, miten blogeja voi hyödyntää oppimis- ja informaatioympäristönä.
Olen Ailan (linkki poistettu asianomaisen pyynnöstä) myötä oppinut trolleista, oppinut miten troolataan ainakin kahden kilon siika (ok. vanha läppä oli). (Jos ko. bloggaja lukee tätä tekstiä, niin olen oikeasti vähän kade, kun keksitte Tarun kanssa idean opettaa RRS syötettä kirjastolaisille, aika harva neuvoo niitä asiakkaille, vaikka pitäisi! Sitäpaitsi luulen (antakaa mun pitää se luulo!), vieläkin, että A oli suunnitellut väittelynsä "Fobban" kanssa ;-)).
Nyt kun lähdin tälle tielle, minun pitäisi kai kommentoida teitä kaikkia, joiden blogeja luen (esim. Tuijan, Päivin ja Annen näen "sieluni silmin" puhumassa, kun luen heidän tekstejään). No, yritän kommentoida teidän blogeissanne. Jos en ehdi, pyydän anteeksi.
Aika paljon olen kuitenkin oppinut hakkaamalla päätäni (virtuaali)seinään. Joskus se on ollut turhauttavuudessaankin kiinostavaa, kuten kokeiluni eri pikaviestipalveluiden parissa ( kuten Meebo, eBuddy ja Pidgin), joskus niin noloa, että en haulaisi kirjoittaa siitä blogissani.
Nyt nyt kirjoitan nolon jutun kuitenkin, toivoen, että joku voisi auttaa. Aikaisemmassa blogikirjoituksessani on jo maininta tästä. Siis, en päässyt tutkimaan Quaikua kirjautumatta sisään. Ehkä bugi? Kirjauduin siis Facebook tunnuksillani. Sitten Quaiku jämähti, enkä voinut tarkistaa tietojani. Nyt, kun googlaan nimimerkkiäni, vastaan tulee Quaiku, joka näyttää kuvani, nimimerkkini ja oikean nimeni. En osaa poistaa profiiliani sieltä, enkä löydä ylläpidon yhteystietoja. Poistin jo Facebookista Quaikun mahdollisuuden saada tietoja minusta.
Miten Quaikusta pääsee eroon!!!! (Twitteriä en tohdi edes ajatella, ennen kuin tämä asia ratkeaa...) En ole aikaisemmin törmännyt asiaan josta aina varoitetaan: eli että et saa jotain pois netistä. Kyllä vähän pelottaa.
Mistä tulikin mieleeni, että näyttävät nuo lapsetkin seuraavan blogeja. Tyttäreni koulussa tämänhetken lukusuosikki on Pelottaako? -blogi.
Sorry, tää meni vähän tämmöseks... (yritän toimittaa... öh. helmikuussa?)
Miukua ei näkynyt aikoihin.
Kissaemo alkoi huolestua. Se tutkaili mieltään. Mitä Miuku merkitsi sille? Kissaemo pohti, ettei se pitänyt Miukusta siten kuin emokissat tykkäävät kolleista. Eikä se rakastanut sitä samalla tavalla kuin omaa pentuaan. Sitten sen pieniin kissanaivoihin putkahti ajatus. Se tunsi Miukua kohtaan jotain samaa, kuin ihmiset kotikissojansa kohtaan. Emokissan mielestä Miuku oli söpö ja nokkela, ja se tahtoi, että Miukun elämässä kaikki olisi hyvin. Pääteltyään näin, kissaemo tunsi itsensä ihmiseksi. Ajatus tuntui pelottavalta.
Miukua ei näkynyt edellenkään. Kissaemo huolestui enemmän. Se tunsi itsensä tylyksi.
Se itki salaa suuria kissankyyneliä (jos ette ole usein nähneet itkeviä kissoja, se johtuu siitä, että kissat itkevät mieluusti salaa, niiden kyyneleet ovat näet kultakalamaljan kokoisia).
tiistai 1. joulukuuta 2009
Webinaarista Flickriin ja muuta mutinaa
Webinaari vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. ”Oikeaan” seminaariin tai koulutustilaisuuteen verrattuna siinä näyttäisi olevan joitakin etuja. Osallistujien määrä voi olla suuri, eikä kukaan joudu siristelemään silmiään tai kiemurtelemaan kaulaansa takarivin paikalta. Tilaisuuden järjestämiseen riittää pienempi tila. Lisäksi osallistujat säästävät aikaa ja myös rahaa matkakustannusten muodossa.
Toisaalta koti tai työkoneen ääressä istuva tulee helpommin häirityksi muilla asioilla, kuin tilaisuuteen fyysisesti osallistuva.
Saa nähdä millainen on kurssiwebinaari, mikäli osallistun sellaiseen. Tässä alkaa jo pikkuhiljaa infoähky painaa päälle, vaikka tuntuu että en ole tehnyt kurssitehtäviäni riittävän nopeasti ja syvällisesti. Tai ehkä olen, mutta tämä bloggaaminen aiheesta on jäänyt vähäiseksi.
Syötteinä olen tilannut itselleni kaikkien kurssitovereideni blogit. Vilkaisen lähes päivittäin, onko joku kirjoittanut jotain kiinnostavaa, kommentointiin ei valitettavasti aina aika riitä. Anteeksi!
Nyt kun kurssia on käyty jo jokin verran, alan olla enemmän kaveri myös Deliciousin kanssa. Ärtymykseni kyseistä palvelua kohtaan johtui enimmäkseen siitä, että en ollut varma osaanko lähettää linkkejä. Erään kurssimesen aikana tuli testattua, että linkit menevät perille, vika ei siis ollut kyvyttömyydessäni lukea ohjeita. Kuvailin eräälle tutulleni Deliciousia, ja hän innostui kovasti, ja kertoi tarvinneensa pitemmän aikaa kyseisenlaista palvelua. Tämä osoittaa sen, että kaikkea ei tarvitse itse käyttää innostuneesti, riittää, että tietää minkälaisia palveluita ja mahdollisuuksia on saatavilla.
Kuvapalveluitakin olisi siis hyvä oppia käyttämään, vaikka en ole kovin innokas jakamaan kesälomakuviani verkossa. Joskus minä tai joku tuttuni saattaa tarvita kuvaa ties mistä. Itse käytän mieluiten aina itse ottamiani kuvia. Näin voin varmistaa, että tekijänoikeudet ovat todella kunnossa. Mutta saattaahan kuitenkin olla, että esimerkiksi kirjastoon näyttelyä rakentaessani tarvitsenkin kuvan esimerkiksi paikasta tai tapahtumasta, josta en voi käydä ottamassa sitä itse.
Niinpä rohkeasti tutkimaan Flickriä!
Kuvia löytyy vähän kaikesta. Eläimiä ihmisiä maisemia… Kirjastoistakin on kuvia ympäri maailmaa. Eräs suomalainen kirjastolainen (nic vaikuttaa yllättävän tutulta?), on kuvannut jopa Helsingin kaupunginkirjaston käyttösäännöt vuonna 1900 painetun kirjan sisäkannesta! (niin juuri ne, joissa sanotaan ettei kirjoja lainata koteihin, joissa sairastetaan tarttuvia tauteja! Olisikohan taas hyvä ottaa tuo sääntö käyttöön?).
Tunnustan kuitenkin, että englanninkielen taitoni on sen verran kehno, että en uskalla käyttää ainakaan yhdysvaltalaisia kuvia mihinkään verkossa julkaistavan materiaalin kuvituksena. Saattaisi hyvinkin nimittäin olla, että jossakin kuvien käytön sopimusehdossa olisi lukenut jotain, jonka olisin tulkinnut väärin, ja olen kuullut huhuja jenkkien kovista korvausvaatimuksista asian kuin asian suhteen…
Keskusteluista silmilleni hyppää kysymys kirjastoista Facebookissa. http://www.flickr.com/groups/librariesandlibrarians/discuss/72157600614451622/
(Hei, vaikka en ymmärrä Twitterin ja Quaikun tapaisten mikroblogien hyödyllisyyttä itselleni, en silti ole mikään suuri Facebook –fani. En yleensä jaksa tehdä sielläkään mitään tilapäivityksiä, Kunhan chattailen ja pelailen.)
Toisaalta koti tai työkoneen ääressä istuva tulee helpommin häirityksi muilla asioilla, kuin tilaisuuteen fyysisesti osallistuva.
Saa nähdä millainen on kurssiwebinaari, mikäli osallistun sellaiseen. Tässä alkaa jo pikkuhiljaa infoähky painaa päälle, vaikka tuntuu että en ole tehnyt kurssitehtäviäni riittävän nopeasti ja syvällisesti. Tai ehkä olen, mutta tämä bloggaaminen aiheesta on jäänyt vähäiseksi.
Syötteinä olen tilannut itselleni kaikkien kurssitovereideni blogit. Vilkaisen lähes päivittäin, onko joku kirjoittanut jotain kiinnostavaa, kommentointiin ei valitettavasti aina aika riitä. Anteeksi!
Nyt kun kurssia on käyty jo jokin verran, alan olla enemmän kaveri myös Deliciousin kanssa. Ärtymykseni kyseistä palvelua kohtaan johtui enimmäkseen siitä, että en ollut varma osaanko lähettää linkkejä. Erään kurssimesen aikana tuli testattua, että linkit menevät perille, vika ei siis ollut kyvyttömyydessäni lukea ohjeita. Kuvailin eräälle tutulleni Deliciousia, ja hän innostui kovasti, ja kertoi tarvinneensa pitemmän aikaa kyseisenlaista palvelua. Tämä osoittaa sen, että kaikkea ei tarvitse itse käyttää innostuneesti, riittää, että tietää minkälaisia palveluita ja mahdollisuuksia on saatavilla.
Kuvapalveluitakin olisi siis hyvä oppia käyttämään, vaikka en ole kovin innokas jakamaan kesälomakuviani verkossa. Joskus minä tai joku tuttuni saattaa tarvita kuvaa ties mistä. Itse käytän mieluiten aina itse ottamiani kuvia. Näin voin varmistaa, että tekijänoikeudet ovat todella kunnossa. Mutta saattaahan kuitenkin olla, että esimerkiksi kirjastoon näyttelyä rakentaessani tarvitsenkin kuvan esimerkiksi paikasta tai tapahtumasta, josta en voi käydä ottamassa sitä itse.
Niinpä rohkeasti tutkimaan Flickriä!
Kuvia löytyy vähän kaikesta. Eläimiä ihmisiä maisemia… Kirjastoistakin on kuvia ympäri maailmaa. Eräs suomalainen kirjastolainen (nic vaikuttaa yllättävän tutulta?), on kuvannut jopa Helsingin kaupunginkirjaston käyttösäännöt vuonna 1900 painetun kirjan sisäkannesta! (niin juuri ne, joissa sanotaan ettei kirjoja lainata koteihin, joissa sairastetaan tarttuvia tauteja! Olisikohan taas hyvä ottaa tuo sääntö käyttöön?).
Tunnustan kuitenkin, että englanninkielen taitoni on sen verran kehno, että en uskalla käyttää ainakaan yhdysvaltalaisia kuvia mihinkään verkossa julkaistavan materiaalin kuvituksena. Saattaisi hyvinkin nimittäin olla, että jossakin kuvien käytön sopimusehdossa olisi lukenut jotain, jonka olisin tulkinnut väärin, ja olen kuullut huhuja jenkkien kovista korvausvaatimuksista asian kuin asian suhteen…
Keskusteluista silmilleni hyppää kysymys kirjastoista Facebookissa. http://www.flickr.com/groups/librariesandlibrarians/discuss/72157600614451622/
(Hei, vaikka en ymmärrä Twitterin ja Quaikun tapaisten mikroblogien hyödyllisyyttä itselleni, en silti ole mikään suuri Facebook –fani. En yleensä jaksa tehdä sielläkään mitään tilapäivityksiä, Kunhan chattailen ja pelailen.)
Kojocci (29.7.2007 19:36)
Nappasin tällaisen kuvan Kuvaboxista. En löytänyt sieltä sääntöjä kuin sinne kuvansa laittaville, joten oletan, että kuvaa voi käyttää, kunhan alkuperäinen tekijä (tässä tapauksessa nimimerkki Kojocci), mainitaan kuvan yhteydessä. Voihan asian tietysti tarkistaa, jos jaksaa lukea ruudulta ja ymmärtää lukemansa. Ehkä minäkin vielä joskus.
Valokuvien tekijänoikeudesta:
http://www.kuvastory.fi/index.php?action=doDownload&SID&dl_file=NxOUY5h9
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)