Echo, Feedback tai jotain ja Satu

Kun olin koulussa opettajien vakiolause oli: "Ette te täällä opi koulua, vaan elämää varten". Just joo, eipä arvosanoja annettu silloin, eikä anneta nytkään, siitä mitä on oivaltanut, vaan miten on tehnyt annetut tehtävät. Silti, nyt olen jo niin "iso tyttö" (muutenkin kuin vyötärön ympäryksen mukaan), että itselleni on tärkeämpää että olen oikeasti oppinut jotain uutta, kuin se, miten olen vaikkapa tämän kurssin tehtävät tehnyt.

Aluksi haluaisin kiittää.. (ai niin., tämä ei ole enää alussa:-)). Ja sitten haluaisin kiittää...
No, jokatapauksessa sekä vetäjät (M&M), että kurssikaverini, ovat opettaneet minulle enemmän kuin todella paljon.

Minulla oli aika hatara käsitys blogeista. Kiitos Nokisuun, opin mikä ja millainen asia on blogi.
Lyyravegalta opin, miten blogeja voi hyödyntää oppimis- ja informaatioympäristönä.
Olen Ailan (linkki poistettu asianomaisen pyynnöstä) myötä oppinut trolleista, oppinut miten troolataan ainakin kahden kilon siika (ok. vanha läppä oli). (Jos ko. bloggaja lukee tätä tekstiä, niin olen oikeasti vähän kade, kun keksitte Tarun kanssa idean opettaa RRS syötettä kirjastolaisille, aika harva neuvoo niitä asiakkaille, vaikka pitäisi! Sitäpaitsi luulen (antakaa mun pitää se luulo!), vieläkin, että A oli suunnitellut väittelynsä "Fobban" kanssa ;-)).

Nyt kun lähdin tälle tielle, minun pitäisi kai kommentoida teitä kaikkia, joiden blogeja luen (esim. Tuijan, Päivin ja Annen näen "sieluni silmin" puhumassa, kun luen heidän tekstejään). No, yritän kommentoida teidän blogeissanne. Jos en ehdi, pyydän anteeksi.

Aika paljon olen kuitenkin oppinut hakkaamalla päätäni (virtuaali)seinään. Joskus se on ollut turhauttavuudessaankin kiinostavaa, kuten kokeiluni eri pikaviestipalveluiden parissa ( kuten Meebo, eBuddy ja Pidgin), joskus niin noloa, että en haulaisi kirjoittaa siitä blogissani.

Nyt nyt kirjoitan nolon jutun kuitenkin, toivoen, että joku voisi auttaa. Aikaisemmassa blogikirjoituksessani on jo maininta tästä. Siis, en päässyt tutkimaan Quaikua kirjautumatta sisään. Ehkä bugi? Kirjauduin siis Facebook tunnuksillani. Sitten Quaiku jämähti, enkä voinut tarkistaa tietojani. Nyt, kun googlaan nimimerkkiäni, vastaan tulee Quaiku, joka näyttää kuvani, nimimerkkini ja oikean nimeni. En osaa poistaa profiiliani sieltä, enkä löydä ylläpidon yhteystietoja. Poistin jo Facebookista Quaikun mahdollisuuden saada tietoja minusta.
Miten Quaikusta pääsee eroon!!!! (Twitteriä en tohdi edes ajatella, ennen kuin tämä asia ratkeaa...) En ole aikaisemmin törmännyt asiaan josta aina varoitetaan: eli että et saa jotain pois netistä. Kyllä vähän pelottaa.

Mistä tulikin mieleeni, että näyttävät nuo lapsetkin seuraavan blogeja. Tyttäreni koulussa tämänhetken lukusuosikki on Pelottaako? -blogi.


Sorry, tää meni vähän tämmöseks... (yritän toimittaa... öh. helmikuussa?)

Miukua ei näkynyt aikoihin.

Kissaemo alkoi huolestua. Se tutkaili mieltään. Mitä Miuku merkitsi sille? Kissaemo pohti, ettei se pitänyt Miukusta siten kuin emokissat tykkäävät kolleista. Eikä se rakastanut sitä samalla tavalla kuin omaa pentuaan. Sitten sen pieniin kissanaivoihin putkahti ajatus. Se tunsi Miukua kohtaan jotain samaa, kuin ihmiset kotikissojansa kohtaan. Emokissan mielestä Miuku oli söpö ja nokkela, ja se tahtoi, että Miukun elämässä kaikki olisi hyvin. Pääteltyään näin, kissaemo tunsi itsensä ihmiseksi. Ajatus tuntui pelottavalta.

Miukua ei näkynyt edellenkään. Kissaemo huolestui enemmän. Se tunsi itsensä tylyksi.
Se itki salaa suuria kissankyyneliä (jos ette ole usein nähneet itkeviä kissoja, se johtuu siitä, että kissat itkevät mieluusti salaa, niiden kyyneleet ovat näet kultakalamaljan kokoisia).