OPITTUJEN ASIOIDEN... TÄÄHÄN ALKAA OLLA LOPUILLAAN; SIIS SATU

Olen pahoillani. Välttelen joitakin tehtäviä. En aivan todella jaksa lukea pitkiä tekstejä ruudulta. Edes suomeksi. Voisin yrittää valehdella, että en osaa englantia (kurssivaatimuksissa ei puhuttu mitään että pitäisi), mutta tuskin se menisi läpi tähän maailmanaikaan...

Googlaamalla löydän omani ja muiden blogit vähän turhankin helposti. Siksi hitauteni ja keskeneräisyyteni saavat minut vaivautumaan pahoin. Monet meistä ovat tehneet tehtävänsä todella ensiluokkaisesti, onnekseni eivät kuitenkaan kaikki (minullakin on siis toivoa?).

Nyt vuosi odottaa vaihtumistaan, mutta tehtävät ovat osaltani kesken. Joten pitää päättää edes jotain; siis satu

Miuku palasi. Se oli ensin ehkä hieman uhmakas, mutta emokissa oli sitä kohtaan ystävällisempi kuin ennen. Pian Miuku auttoi kissaemoa hiirten pyydystämisessä, tai mitä kissat nyt yleensä tekevät. Se kertoi omista pikkukissan asioistaan ja kissaemo kuunteli ja antoi sen kulkea mukanaan. Välillä emokissaa seurasi Iinu, toisinaan Miuku joskus harvoin ne molemmat.

Hetken aikaa kissaemo oli huojentunut ja miltei onnellinen.

"Sinulla näyttää olevan toinen pentu", kyräilivät muut kissat kissaemolle. "Varo vaan, että et katso sitä silmiin, tai se alkaa pitää sinua emonaan, ja alkaa hylkiä omaa emäänsä, ja silloin..."

"En minä aio ryhtyä Miukun emoksi, sillä on jo emo."

"Mutta sen emo saattaa luulla että yrität viedä sen poikasen, ja silloin... se käy kimppuusi..."

Tai: "Oletkos huomannut, että kohta Miuku on iso kollinrontti, ei enää mikään hellyyttävä söpö pikkukisu? Ymmärrätkö mitä siitä puhutaan, että sinua seuraa vieras, keskenkasvuinen kolli?"

Mutta kissaemon silmissä Miuku, kuten sen oma pentu Iinu, tulisi aina olemaan pieni suloinen kissanpentu.

Niin tai näin, kaikki on kuitenkin väärinpäin, kissaemo ajatteli.

Silti kuitenkin... Onhan niin, että Iinu, Miuku ja minä, olemme nyt edes hiukan onnellisepia...

Voi olla, että Iinusta ei tule koskaan suvaitevaista tai Miukusta hienostokissaa, ja tuskin minustakaan tulee täydellistä emoa, mutta... aina on kuitenkin mahdollisuus muuttaa jotain pientä maailmassaan.

Kissaemo venytteli, nuolaisi pentuaan ja haukotteli kissojen tapaan.

Sitten se kiertyi kerälle pesäänsä, unohti murheet ja näki unta maailmasta jossa kukaan ei kyseenalaistaisi toisen tarkoitusperiä. Ihmisten ihmeellisestä maailmasta, kukaties? (??)

En tiedä onko tarinalle onnellista loppua, en tiedä, onko onnellisia loppuja edes olemassa (nykyisinhän tehdään elokuviakin joissa Tuhkino tai Ariel tms. joutuu pähkäilemään jotain ongelmaa, vaikka tarinan sankarin ja sankarittaren piti jo elää elämänsä onnellisena loppuun. So what?). Mutta, koska en tahdo kissojen hyppäävän talon katolta, tai paleltuvan hankeen, lopetan tämän kertomuksen, kuten tyttäreni hoitaja tapasi tehdä.

Snipp snapp snut, sagan är slut! ?