Enemmän kuin 23 asiaa ja Satu

Chillailua la(i)skiaisen kunniaksi

2011-03-06T04:10:00.000-08:00

Kuusipäiväinen työviikko takana (omaa syytäni, myönnän). Eilen oli kiireinen työpäivä, ehdin toki myös hyllytellä.

Töiden jälkeen tapasin kaupassa työssäoppimisen ohjaajani, joka oli etsiskellyt minua edellispäivänä. Taitaapa olla niin, ettei tämä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskelu olekaan niin yksinkertainen juttu virastotasolla, mutta eivätköhän nuo 'isommat' osaa asian selvittää.

Kotona keskustelin veljeni kanssa mesessä sukeltamisesta ja koirista, en tosin itse tiedä aiheista kovinkaan paljon.

Ja juuri, kun ajattelin ryhtyväni hyvin ansaituille unille, minulta pyysi apua tietokoneongelmaan eräs nuori henkilö. Ei siinä sen suurempaa dramatiikkaa, en vain ollut enää fiksuimmillani, mutta ongelma ratkesi. Varoitus tämän blogin muille lukijoille: en ole mikään 24/7 mikrotuki, kuin hyvin harvoille ja valituille.

Eilen tuntui, että olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta nyt pää on aika tyhjä -vapaapäivä tekee tehtävänsä.

Siispä tänään lähinnä rentoudun tekemällä 'ei mitään'.

Seiskoja

2011-03-04T09:01:00.000-08:00

Tänään opetin tiedonhakua lähikoulun seitsemäsluokkalaisille. Tekniikka ei meinannut toimia ihan nappiin, joten olen kiitollinen, että minulla on kerrankin työkaveri, jonka voin pyytää mukaan luokkakaäynneille. Toivottavasti saamme pitää hänet jatkossakin, on niin turhauttavaa yrittää hallita tilannetta, kun pitää yksin hoitaa tekniikkaa ja pitää 13 vuotiaiden mielenkiintoa yllä.

Sain vihdoinkin virallista postia koululta, eli ensimmäiset lähiopetuspäivät alkavat olla vahvistettuja.

Kävin töiden jälkeen kampaajalla. Pitäisi varmaan ottaa itsestään kuva, kun hiukset ovat kerrankin hyvin, mutta en jaksa. Väsyttää kamalasti, minua ei ole ilmeisesti tarkoitettu heräämään kuudelta aamulla. Ja huomennakin on työpäivä, koska luokkakäynnin vuoksi siirsin tämänpäiväisen vapaapäiväni ensi maanantaiksi.

Suomen kielen opettajana monikielisessä kirjastossa

2011-03-02T07:03:00.000-08:00

Kerroin tänään työkaverilleni uusista satutuntilapsista. Viisi tyttöä, Bangladeshista ja Somaliasta. Niiden suomalaisten, virolaisten ja venäläisten joukon jatkoksi. Monikulttuurisia, arvioi työtoveri, mutta vakuutin tyttöjen olevan yksikulttuurisia, islamilaisesta päiväkodista.

Tytöt tuonut päiväkodin työntekijä kertoi huolestuneena, että kyseisen päiväkodin muut työntekijät eivät lue lapsille (kuin korkeintaan Koraania), eikä heidän suomen kielen taitonsa ole kehuttava.

Keskustelimme myös siitä, että monen lapsen toinen vanhemmista on suomalainen, toinen jostain muualta. ja kotikielenä englanti, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Lapset siis oppivat ensimmäisenä kielenään puutteellisen englannin kielen, vaikka paljon järkevämpää olisi, jos toinen vanhemmista puhuisi lapselle suomea ja toinen esimerkiksi bengalia. Äidinkieli on kuitenkin tunteiden kieli. Ja näiden lasten pitäisi ihan kohta pärjätä suomalaisessa peruskoulussa ja myöhemmin työelämässä. Tähän pulmaan ratkaisuksi löytyi... yllätys, yllätys, kirjasto.

No, suurimman osan työpäivästä sitten opastinkin meidän filippiiniläistä harjoittelijaamme, joka on kirjastossa oppiakseen suomea. Sama lause ensin suomeksi, sitten englanniksi ja taas suomeksi. Onneksi hän on älykäs ja ymmärtää nopeasti. Reilun kuukauden päästä meille tulee srilankalainen harjoittelija. Samasta syystä. Onhan meillä vakituisiakin työntekijöitä jo Venäjältä, Virosta ja Algeriasta. Vaikka he osaavatkin suomea, aika usein tunnen olevani työpaikallani... suomen kielen opettaja!

Selittelyä

2011-03-01T11:50:00.000-08:00

No niin, sain vihdoin jotain tietoa koululta, kun kinusin sähköpostitse. Pitäisi siis mennä ilmeiseti sinne 30.-31.3. tutustumaan omaan ryhmään. Toivottavarti luvassa ei ole "ryhmäytysleikkejä" en erityisemmin pidä niistä.

Ihmettelijöille tiedoksi: kirjoitan koulusta niin paljon, koska suunnittelen käyttäväni tätä blogia portfolion pohjana, sitten joskus. Voisin tietysti pitää kahta blogia, joista toisessa keskittyisin kaikenlaisiin elämäni sattumuksiin ja siihen mitä pääni sisällä liikkuu, mutta olen aika laiska. Joten tähän saavat toistaiseksi tyytyä niin työ-, opiskelu-, kuin muutkin kaverit. Aiheuttaahan tuo toki rajoituksia, siihen mitä voin kirjoittaa, mutta yritän ujuttaa tekstiin myös jotain omia, vaikeammin havaittavia mietteitäni, kuten tein aloittaessani 2009...

ODOTELLESSA

2011-02-27T00:53:00.000-08:00

Olen odotellut nyt kuukauden verran tietoa lähiopetuspäivistä. En ole saanut mitään viestiä. Ehkä se johtuu siitä, että minun olisi pitänyt lähettää koulun opettajalle sähköpostia, jossa kerron lyhyesti itsestäni. En ole tehnyt sitä, koska... en osaa. Kirjoitin ensin melkein koko elämäntarinani. Sitten karsin turhaa pois, senhän piti siis olla lyhyt juttu. Lopulta tiivistin liikaakin, sain aikaiseksi yhden sanan: olen. Tuntui turhan filosofiselta, joten aloin miettiä uudelleen, mitä kirjoittaa. Jouduin sitten yllättin kertomaan sähköpostitse itsestäni veljelleni, jota en ole koskaan nänyt. Ajattelin kopioida saman tekstin opettajalle, mutta koska opettaja on nänyt minut, niin on turha kertoa olevansa lihava keski-ikäinen ämmäke tms.

Eilen leikin web-kameralla ja kokeilin erilaisia huiveja peruukkeja ym. Laitoin ylläolevan kuvan tänne, koska siitä tuskin minua kadulla tunnistaisi, se on jotenkin androgyyni ja lisäksi näytän siinä nuoremmalta (kiitos normaalioloihin liian vaalean meikkivoiteen!).

Tänä vuonna en ehtinyt Reaktoriin lainkaan, vaikka suunnittelin meneväni sinne töihin. Omalla työpaikallani on ollut todella kiireistä ja kaikenlaisa yllätyksiä päivittäin. Talvilomaviikkoa edeltävänä perjantaina roudasin hiki päässä kalusteita, ja lähituki asensi kolme uutta asiakaskonetta, koska halusin nuortenosaston jonkinlaiseen kuntoon ennen koululaisten lomaa.

Nyt odotan hiukan jännittyneenä, mitä huominen tuo tullessaan. Toivottavasti tiedon lähiopetuspäivistä...

Kaiken entisen jälkeen

2011-01-30T06:11:00.000-08:00

Mitä tapahtui 23 asiaa kurssin jälkeen? Ainakin minä sain kurssin läpäistyä. Myöhemmin olen tullut sinuiksi myös kurssin aikana epävarmuutta herättäneiden asioiden suhteen.

Koska eteeni saattaa tulla portfolion tekeminen, mietin, pitäisikö herättää tämä blogi henkiin, vai luoda uusi. Tällainen blogi todennäköisesti käy portfoliosta? Mutta entä nimi? Nythän kyseessä on ihan muut kuin alkuperäiset 23 asiaa. Edessäni ovat kuitenkin ammattitutkintoon tähtäävät opinnot, joiden kautta pätevöidyn kokonaan uuteen ammattiin, vaikka en työpaikkaa vaihtaisikaan.

Olin perjantaina Nuorisoasiainkeskuksen oppisopimusoppilaiden tapaamisessa Hietaniemenkadulla. Tuntui aika hienolta, todelta. Olen vihdoinkin lähtemässä opiskelemaan alaa, joka kiinnostaa minua yhtä paljon, kuin nykyinen työni. Ja jos kerran voin liittää nämä kaksi asiaa toisiinsa, mikäs sen parempaa. Näytöt eivät pelota: olen esittänyt pätevyyteni näytöin ennenkin.

Jatkoa siis seuraa...

Lähetetty mikä lähetetty

2010-02-21T04:43:00.000-08:00

Tein tutkintapyynnön, ei kun siis lähetin tarkistuspyynnön.

Sitten mieleeni tuli, että en ole tietenkään kommentoinut blogissani itsestäänselvyyksiä, kuten että olen kyllä osallistunut niihin sun näihin mielipidekeskusteluihin siellä sun täällä.

Ja että etsin kyllä oman kirjastoni Library Thingistä, mutta en laittanut widgetiä profiilistani (Esa Aho, tulee työsähköpostinkäyttiksestäni), koska en tallentanut luettelointejani.

Ja että olen muutamasta syystä pohtinut virkamiehen asemaa verkossa, hieman tavallistakin syvällisemmin.

Olisin voinut kirjoittaa enemmänkin 23 asiasta ja niiden vierestä.

Nyt tahdon kuitenkin kiittää kurssitovereitani hyvästä hengestä ja toivon että voimme pitää jatkossakin yhteyttä erilaisten sosiaalisten medioiden merkeissä (ja tietysti muutenkin)!

Deadlinekammo (tai miniverkkokurssi)

2010-02-20T01:20:00.000-08:00

Tunnustan, että koko aamu on mennyt leikkiessä meseolioilla ja yrittäessä pelata tammea mesessä teini-ikäisen "tutorini" kanssa.

Huomasin vasta, että mesekaverin näkyvä profiili riippuu pikaviestipalvelusta. Kuvat tilat ja kaikki pysyvät sellaisina, kuin viimeksi kyseistä palvelua käytettäessä. Siis jos olen webmessengerissä jotain, voin olla Meebossa tai Livemessengerissä muuta. Kiinnostavaa minusta, uskokaa tai älkää.

Lisäksi kun sanotaan, että verkossa kuka vaan voi olla olevinaan joku toinen, tämä pätee ihan vaan keskusteluihinkin: Kasvokkain tiedät ketkä kaikki kuulevat puheesi. Puhelimessakin siitä on aika hyvä aavistus, mutta nettikeskusteluissa pitää aina miettiä kuka saattaa nähdä selän takaa, voisinko sanoa tämän ääneen esimerkiksi kirjastossa? (julkinen tila). Tämä pätee tietysti erityisesti meihin, jotka edustamme paitsi itseämme, myös omaa organisaatiotamme, jopa tahtomattamme.

Asiaan:

Ajattelin tämän miniverkkokurssin lähinnä peruskoulun seitsemäsluokkalaisille, niin että he voisivat käyttää kurssiin jonkin opetusjakson aikana esimerkiksi puoli tuntia/viikko kuukauden ajan. Tosin koska kysymyksessä ei ole kovin monimutkainen asia, sen voisi suorittaa myös kerralla: aikaa noin kaksi tuntia. Kurssia voisi käyttää myös kirjaston työntekiijöiden kertauskurssina. Kurssin voisi silloin suorittaa oman muun työn ohessa, mutta sen suorittaminen kartuttaisi koulutukseenosallistumistilastoja.

HelMet haltuun -verkkokurssi

Alustana yhteinen blogi, blogitekstinä tehtäväksiannot, joita kurssilaiset kommentoivat. Lisäapuna esim "meebo me" -palikka, jolla saa yhteyden kurssin vetäjään/vetäjiin.
Vähintään yksi kommentti/tehtävä/kurssilainen.

Kirjaudu omiin tietoihisi, mitä näet? Mitä voit itse muuttaa?
Etsi luettelosta aineistoa. (Esim. xx-kielen kurssi jossa on mukana CD tai Finlandia palkittu romaani jonka on kirjoittanut xx).
Varaa aineistoa. Mistä tiedät onko kyseessä kirja tai joku muu aineisto?Onko varausjonoa, vai onko haluamasi hyllyssä? Kannattaako noutokirjastossa hyllyssä olevaa aineistoa varata HelMetin kautta, vai onko muita keinoja saada se? Mistä tiedät että voit noutaa varauksesi?
Etsi aineistoa, josta aikusiltakaan ei mene varausmaksua. Miten löydät helpoimmin?
Tarkenna hakua. Kokeile operaattoreita OR, AND NOT, NEAR ja WITHIN.
Miksi hakusanalla "poni" löytyy enemmän teoksia, kuin hakusanalla "ponit"?
Mitä lisätietoa saat, kun avaat Marc -näytön?
Et löydä mitään hakusanalla (esim. skeittaaminen), mistä löydät oikan hakusanan. Tutustu YSA:n.
Etsi levy, jolla on tietty kappale. Löytyykö sitä myös nuottina
Varaa lehti.
Tutustu "lisää koriin" -toimintoon. Missä tapauksessa tästä voisi olla sinulle hyötyä? Tutki uutuusluetteloa. Miksi uutuuksien joukossa saattaa olla jo aikaa sitten julkaistua aineistoa?Tilaa uutuusletteloita RRS syötteinä. Kommentoi syötteiden hyödyllisyyttä.Arvioi jokin lukemasi/katsomasi /kuuntelemasi teos.Kommentoi muiden arvioita. Jotkut teokset ovat saatavissa myös verkkoaineistona. Miten saat luettavaksesi e-kirjan? Kuinka pitkä on laina-aika?
Mitä tehdä jos HelMet pinkoodi unohtuu?
Kommentoi muiden kurssilaisten HelMet havaintoja.

Pintaraapaisu? Kyllä. Mikäli todella tekisin kyseisen kurssin, keskustelisin HelMet kouluttajien kanssa kurssin tarkemmata sisällöstä.

Aika vaan rientää ja deadline lähestyy. On siis pakko luovuttaa. Siis tämä verkkotyöskentelyni arvioitavaksi.

Näinpä siis sulkeudun suosioonne ja pidän peukaloni ja varpaani pystyssä, että arvoisat kurssin vetäjät eivät yritelmääni täysin tyrmää.

Niin, mitä se kissaemo tästä tuumii? No tietääpähän nyt, että vaikka veri on vettä sakeampaa, se ei ole niin virkistävää. Eli kaikkea vierasta ei tule torjua vain muiden mielipiteiden takia; joskus outo polku voi johtaa uuteen maailmaan.

Paikkailua

2010-02-15T02:17:00.000-08:00

Niinpä niin: koska rähmin Quaikun kanssa, päätin olla tekemättä samaa virhettä Twitterin suhteen. Lainasin siis kirjan, Haavisto: Näin käytät Twitteriä. Kirjassa Twitter esitettiin hyvinkin mielenkiintoisena ja käytettävänä palveluna, ja sen lukeminen selvitti ja osittain muutti käsityksiäni mikroblogeista. Silmäilin vielä kertaalleen kursssitehtävässä annettuja linkkejä, joiden myötä mielipiteeni on, että Quaiku muistuttaa enemmän keskustelu- tai mielipidepalstaa, kun taas Twitter on kuin paranneltu versio IRC:istä tai muusta (lähes) reaaliaikaisesta keskustelukanavasta. Toki molempia voidaan käyttää ja käytetäänkin myös mainostamistarkoitukseen, esimerkkinä HelMet-kirjaston Twitter. Jos vertaisin Quaikua ja Twitteriä "oikeaan" blogiin niin mikroblogien käyttö vaatii enemmän ajattelua siitä mitä julkaisee; kuten tekstiviestissä, kerran lähetettyä ei voi enää kojata, lähetetty, mikä lähetetty (no kyllähän mikroblogitekstin voi poistaa, jos on mokannut, mutta se ei ole sama asia).

Sitten Galtsuun. Luin jälleen tehtävänannossa linkitetyt raportit, enkä vieläkään saanut niistä mitään irti. Ehkä esitetyt huomiot ovat liian ilmeisiä? Myönnän, että olen omassa työssäni käyttänyt Irc Galleriaa lähinnä näyttääkseni työtovereilleni kuvia mahdollisista häiriköistä jne. Nykyisin Galtsun on tuolta osin korvannut Facebook, jonne nuoret yleensä kirjautuvat omalla nimellään, toisin kuin Irc Galleriaan. En välttämättä lähtisi viemään omaa lähikirjastoani Galtsuun, siitä huolimatta, että se saattaisi olla hauskaa ja lähentää nuoria ja kirjaston henkilökuntaa. Tämä siksi, että todennäköisesti palvelu söisi minulta niin paljon työaikaa, että työtoverini hermostuisivat (tai vaihtoehtoisesti vapaa-aikaa,jolloin olisi hassua esiintyä palkatta yksinomaan työnsä edustajana). Olisin kuitenkin ihan valmis edustamaan yksikköäni ja kertomaan sen tapahtumista nuorille tätä kautta, mikäli minulle suotaisiin tarvittavat resurssit. Toivoisinkin, että mikäli HelMet kirjasto aikoo hyödyntää sosiaalista mediaa, siten, kuin ohjeissa annetaan ymmärtää, siihen budjetoitaisiin myös työaikaa.

Wikisuunnittelumalleista (ja anti-sellaisista). Taas palaan aikaan (tai sen puutteeseen) ja kirjaston kokoon. Vilkaistuani edellisen kurssin osaaottajien sijaintia Suomen kartalla, voin olla vain kateellinen.Tulee mieleen aika, kun opiskelin kirjastoalaa: Meillä oli henkilö Sibeliusakatemian kirjastosta opettamassa musiikkkiaineiston luettelointia. Kaikista se oli vaikeaa, mutta hän lohdutti, että ainahan voi tarkistaa/kopioida HelMet kirjastosta, miten he ovat sen tehneet. Ok, ja sitten meidän käskettiin opettelemaan luettelointia käytännössä oman kirjaston tapaan. Tarkista nyt sitten HelMet tietokannasta miten joku levy tai nuotti on luetteloitu, kun joudut sen ensin itse tekemään. Eli olisi pitänyt olla parempi kuin opettajansa? Muisto tuli siitä, että olisi ihan kiva keksiä omanlaisensa pyörä, vaikka joka vuosi, mutta tarpeettomaksi ja työlääksi tuo menisi suunnitella kirjastolle vapaa-aikanaan hieno wiki intra, jota kukaan ei saisi käyttää.

Katsoin muuten vihdoinkin Runescape-opetusviedon. Aika suttuinen, mutta toisaalta innostava, taidankin luoda ko. peliin hahmon. Aikaisemmin en oikein innostunut kun eräs kirjaston asiakas näytti minulle, miten hakkaa puita Runessa.

Niin, tätä kurssia voisi toden teolla suositella esimerkiksi psykologianopiskelijoille. Ainakin minä näytän löytäneen sisäisen lapseni (tai pikemminkin sisäisen teini-ikäiseeni): uusiin asioihin tutustuminen on kivaa, mesettäminen on kivaa, pelaaminen on kivaa, mutta en oikein jaksa lukea ohjeita ja pysytellä aikataulussa...

Mitä on tullut tehtyä?

2010-02-07T05:36:00.000-08:00

Silmäilin kurssitehtäviä ja yritin katsoa missä vaiheessa olen.
Näyttää paremmalta kuin luulinkaan. Kuitenkin tiedän, että paljon, niin paljon, on vielä tekemättä.

Jos huomaat ison aukon tekemisissäni, olen kiitollinen jos huomautat siitä minulle. Siis hyvissä ajoin ennen kuin alan lähestyä tehtävää numero 23.

Olen huiskinut tekstiin linkkejä aikaisempiin blogikirjoituksiini ym. ettei minun tarvitsisi toistaa itseäni kovin paljoa. Saattavat olla vähän miten sattuu ja sinnepäin, olen pahoillani.

1. Perustin blogin. Todisteena on se, että luet sitä parhaillaan. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: Olen huomannut, että blogin pito ei ole niin hankalaa ja pelottavaa kuin luulin, vaan oikeastaan hauskaa.

2. Sain tuntumaa Deliciousiin. Aluksi se ei tosin ihan vakuuttanut minua.Ja mitä tästä on ollut hyötyä: olen neuvonut deliciousin käyttöä henkilöille, jotka siitä todella hyötyvät.

3. Opin käyttämään RSS lukuohjelmaa.

4. Mesettelin uutterasti, jopa useammalla pikaviestiohjelmalla. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: minulla on nyt matalampi kynnys mesettää ihmisten kanssa.

5. Tilailin RSS syötteitä, sekä kurssikavereiden, että muita.

6. Käytin aktiivisesti RRS syötteitä. Luin ainakin viikon ajan kurssilaisten ihan kaikki blogipäivitykset. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: olen oppinut tilaamaan mielenkiintoisia syötteitä, enää ei tarvitse aina käydä jokaisella kiinnostavalla sivulla katsomassa, onko tullut jotain uutta.

7. Vastaanotin ja lähetin linkkivinkkejä Deliciousissa. Aluksi tosin tuntui että en osaa, koska kukaan ei kuitannut lähettämiäni linkkejä vastaanotetuiksi.

8. Tutustuin mikroblogeihin, tosin sillä seurauksella että ei ikinä enää Quaikua. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: no ymmärränhän nyt mikroblogien perusidean. Osaan ehkä myös olla vastaisuudessa varovaisempi, mitä palveluita linkitän keskenään...

9. Kommentoin keskustelua Kirjastot.fi:ssä.

10. Loin profiilin IRC -Galleriaan.

11. Tutkin Wirkamiehet Werkossa Workshop -seminaariraporttia ja tein sosiogrammin Facebookissa.

12. Pohdin verkkokurssin tekemistä. Itse asiassa olisi ollut kiva järjestää verkkokurssi lähikoulun seitsemäsluokkalaisille HelMet -tietokannasta, mutta valitettavasti (helsinkiläiset tietävät miksi minua harmittaa), sain kyseisen koulun liikkeelle vasta nyt.

13. Katselin webinaaritallennetta, mutta en itse ehtinyt osallistua kurssiwebinaarin.

14. Reflektoin toimistani.

15. Tutustuin kuvapalveluihin ja lisäsin kuvan bogiini.

16. Kirjauduin Library thingiin ja tutkin sen käytettävyyttä. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: osaan kertoa Library Thingistä sitä tarvitseville.

17. Kopioin Wikipediasta pätkän artikkelia blogiini.

18. Tutustuin wikien periaatteeseen. En tosin ihan sisäistänyt wikisuunnittelumalleja, niihin paneutumiseen olisin tarvinnut enemmän aikaa.

19. Etsin ei kirjastoaiheisen wikin ja kommentoin sitä.

20. Loin sivun kurssiwikiin. Käy katsomassa jos et usko! Ja mitä tästä on ollut hyötyä: loin tunnukset wikispacesiin, ja madalsin kynnystäni vaikka wikipedian täydentämiseen.

21. Pelasin monen sortin pelejä. Runea on tosin minulle opettanut jo kauan sitten eräs kirjaston asiakas.

22. Googlasin kurssijuttuja ja huomasin (kauhukseni?) että löydyn liiankin helposti, ei tarvitse kirjoittaa kuin 23asiaa satu...

23. Yritän paikkailla aukkopaikkoja ennen viimeisen tehtävän suorittamista. Kunhan nyt vaan tietäisin miten.

Siis näin tällä kertaa. Nyt keskityn pitämään peukkuja pystyssä, että en ole sairastumassa. Vähän kuumeinen ja kurkkukipuinen kun olo on.

Huomenna olen luvannut osallistua Lainan päivän kahvitarjoiluun ja luokkakäyntejäkin on luvassa ensi viikolla.

Kiviä kengässä

2010-01-03T02:56:00.000-08:00

En ole luovuttanut, en vielä. Luulin, että kurssi kestäisi tammikuun, että helmikuussa voisin vielä täydentää. Mutta aika juoksee kiihtyvällä tahdilla. Töpaikallani ei ole enää edes sitä vähäistä aikaa tehdä jotakin muuta kuin tiskipalvelua; yksi yksikkömme työntekijä loikkasi muualle juuri sopimattomaan aikaan, normi estää ottamasta ketään tilalle, ja kaikilla on niin kiire kiirehtiä, ettei muuhun jää aikaa.

Väkersin kuvan ja linkin kurssiwikiin, ehkä täydennän sitä pian. Opetusvideo oli niin hidas, että minun oli katsottava sekin pikakelauksella, muuten en olisi ehtinyt.

Tämä kurssi on ollut aikamoista itsetutkiskelua: mikä minussa on julkista, mikä ihan omaa. Tietenkin olisin voinut halutessani luoda "sivupersoonan" kurssia varten, mutta Juicen sanoin: "Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään ".

Minä hukun salasanojen mereen, tutkittavia palveluita ja sivustojakin on liikaa. Pitäisi laittaa niistä linkit Deliciousiin, tagittaa ne vain tätä kurssia koskeviksi, että jos joskus vaikka kun haluaisin löytää ne kaikki uudelleen.

On toki näppärää, että voi merkitä työpaikkansa Library Thingiin, ja saattaa olla ihan kiva luetteloida omia kirjojaan sinne. Luin äskettäin että eräs työkaverini oli pyytänyt saada aakkostaa erään antikvariaatin lastenkirjat, siis vapaa-ajalla. Tulee mieleen kun nuorena olin erään toisen viraston palveluksessa ja aloin kotona diarioida omia laskujani ja kirjeitäni.

Ehkä me kirjastolaiset olemme kirjahulluja, luettelointihulluja, hulluja.

Osa näistä kurssilla käymistämme asioista olisivat hyödyllisempiä jossakin pikkukirjastossa. Näen kyllä wikien mahdollisuudet, mutta HelMet kirjastossa sellaisen rakentaminen jäisi helposti yhden yksilön yksikössään ylläpitämäksi koeiluksi.

Toisaalta elinvoimainen wiki on helppo pystyttää pienellä porukalla eikä sen tarvitse olla kaikkia kiinnostava tai maailmaa mullistava. Suosikkiesimerkkini kirjaston ulkopuolelta on pienen yhteisön harrastuneisuuden ylläpitämämä, yhteen ainoaan mangasarjaan keskittyvä Narutowiki, jonka käyttäjät täydentävät hahmojen tietoja ja tapahtumia sitä mukaa, kuin sarjaa julkaistaan.

Minä kuitenkin kaipaisin eniten työkaluja arkisen asiakaspalvelun pulmatilanteisiin.

Viime aikoina olen törmännyt lasten tekemään verkkorikollisuuteen ja muuhun kiusaamiseen. En tiedä miten toimia, auttaa.

Rikosilmituksen voi tehdä internetissä, mutta milloin sellainen kannattaa tehdä? Mikä merkitään rikoksen tapahtumapaikaksi jos palvelun tarjoaja on tanskalainen ja uhri asuu suomessa (ja ehkä myös rikollinen asuu)? Kaipaisin sen Fobban neuvoja, mutta pelkään että hänen kuvansa kirjastolaisista saattaa olla sattuneesta syystä nykyisin hieman outo?

En ole tarkoituksella ilkeä, mutta hei, kai nyt kuka tahansa, joka tietäää että häneen liityviä juttuja käytetään jonkin kurssin oppimateriaalina, googlaisi itseään kurssin nimen ja omansa kera? Niin ainakin itse tekisin, vaikka en olekaan poliisi...

Ja vaikka lopetin sadun niistä kissoista ihan melkein seinään, voin kertoa, että hengissä ovat: Iinu puree todella kovaa emoaan, milloin saa mustasukkaisuuskohtauksen, ja Miuku, no Miuku leikkii hiirellä ja lainaustassulla ja on muutenkin melkein kaikkien mielestä todella viihdyttävä.

OPITTUJEN ASIOIDEN... TÄÄHÄN ALKAA OLLA LOPUILLAAN; SIIS SATU

2009-12-24T02:08:00.000-08:00

Olen pahoillani. Välttelen joitakin tehtäviä. En aivan todella jaksa lukea pitkiä tekstejä ruudulta. Edes suomeksi. Voisin yrittää valehdella, että en osaa englantia (kurssivaatimuksissa ei puhuttu mitään että pitäisi), mutta tuskin se menisi läpi tähän maailmanaikaan...

Googlaamalla löydän omani ja muiden blogit vähän turhankin helposti. Siksi hitauteni ja keskeneräisyyteni saavat minut vaivautumaan pahoin. Monet meistä ovat tehneet tehtävänsä todella ensiluokkaisesti, onnekseni eivät kuitenkaan kaikki (minullakin on siis toivoa?).

Nyt vuosi odottaa vaihtumistaan, mutta tehtävät ovat osaltani kesken. Joten pitää päättää edes jotain; siis satu

Miuku palasi. Se oli ensin ehkä hieman uhmakas, mutta emokissa oli sitä kohtaan ystävällisempi kuin ennen. Pian Miuku auttoi kissaemoa hiirten pyydystämisessä, tai mitä kissat nyt yleensä tekevät. Se kertoi omista pikkukissan asioistaan ja kissaemo kuunteli ja antoi sen kulkea mukanaan. Välillä emokissaa seurasi Iinu, toisinaan Miuku joskus harvoin ne molemmat.

Hetken aikaa kissaemo oli huojentunut ja miltei onnellinen.

"Sinulla näyttää olevan toinen pentu", kyräilivät muut kissat kissaemolle. "Varo vaan, että et katso sitä silmiin, tai se alkaa pitää sinua emonaan, ja alkaa hylkiä omaa emäänsä, ja silloin..."

"En minä aio ryhtyä Miukun emoksi, sillä on jo emo."

"Mutta sen emo saattaa luulla että yrität viedä sen poikasen, ja silloin... se käy kimppuusi..."

Tai: "Oletkos huomannut, että kohta Miuku on iso kollinrontti, ei enää mikään hellyyttävä söpö pikkukisu? Ymmärrätkö mitä siitä puhutaan, että sinua seuraa vieras, keskenkasvuinen kolli?"

Mutta kissaemon silmissä Miuku, kuten sen oma pentu Iinu, tulisi aina olemaan pieni suloinen kissanpentu.

Niin tai näin, kaikki on kuitenkin väärinpäin, kissaemo ajatteli.

Silti kuitenkin... Onhan niin, että Iinu, Miuku ja minä, olemme nyt edes hiukan onnellisepia...

Voi olla, että Iinusta ei tule koskaan suvaitevaista tai Miukusta hienostokissaa, ja tuskin minustakaan tulee täydellistä emoa, mutta... aina on kuitenkin mahdollisuus muuttaa jotain pientä maailmassaan.

Kissaemo venytteli, nuolaisi pentuaan ja haukotteli kissojen tapaan.

Sitten se kiertyi kerälle pesäänsä, unohti murheet ja näki unta maailmasta jossa kukaan ei kyseenalaistaisi toisen tarkoitusperiä. Ihmisten ihmeellisestä maailmasta, kukaties? (??)

En tiedä onko tarinalle onnellista loppua, en tiedä, onko onnellisia loppuja edes olemassa (nykyisinhän tehdään elokuviakin joissa Tuhkino tai Ariel tms. joutuu pähkäilemään jotain ongelmaa, vaikka tarinan sankarin ja sankarittaren piti jo elää elämänsä onnellisena loppuun. So what?). Mutta, koska en tahdo kissojen hyppäävän talon katolta, tai paleltuvan hankeen, lopetan tämän kertomuksen, kuten tyttäreni hoitaja tapasi tehdä.

Snipp snapp snut, sagan är slut! ?

Toimitettu teksti, ei liikaa asiaa?

2009-12-18T06:15:00.000-08:00

Dataisin, mut lagittaa.

Kun wikit tulee liian liki, siirryn pelaamaan!

2009-12-17T05:47:00.000-08:00

Höh! Tiedän joitakin wikejä, joista voisin olla kiinnostunut, mutta tehtävänä oli napata wiki WikiIndexsistä. No, joo, kokeilin satunnaisia osumia, mutta ei löytynyt mieleistä (kielikin on vähän ongelma, en osaa esim. saksaa kovin hyvin...), joten päädyin tähän: http://www.blogilista.fi/ en usko, että on vaikea arvata, että se on wiki bogeista XD.

En oikein osaa (tai jaksa) kommentoida miten kirjastot ovat wikejä hyödyntäneet. Pitäisi olla kai kyseisen kirjaston asiakas, että osaisi erottaa, mikä on wikissä hyödyllisempää, kuin vaikkapa kirjaston kotisivuilla. Ehkä tämä on taas sitä infoähkyä?

Mutta nyt mä pelaan! Tiedän olevani huono keski-ikäinen täti, kun on Joulu tulossa, enkä siivoa tai leivo pipareita, mutta... Voi kun olisi voinut tehdä kaikkien tulevien vuosien jouluvalmistelut silloin, kun kotona vain VIC-20 jota ei saanut verkkoon, ja johon ei ollut edes tallentavaa kasettiasemaa (!).

Pelaamisesta olen kirjoittanut jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani. Itseasiassa jos olisi aikaa pelailisin aika paljon, pitkiä pelejä. Viime keväänä omin tyttäreni PS2:n pariksi viikoksi ja ostin siihen Final Fantasy XII:n, joka jaksoi viehättää, kunnes sain sen (liian pian) läpi.

Peleissä pitää mielestäni olla yllätyksellisyyttä ja visuaalista näyttävyyttä. Pelaaminen on palkitsevaa silloin, kun pääsee läpi vaikeasta kohdasta, tai nousee uudelle tasolle. Kaikenkaikkiaan pidän pelaamista mielkkänpänä, kuin vaikka huonon elokuvan tai TV sarjan katsomista. Miksi muuten Asterx ja Tintti ovat laatusarjakuvia, mutta mangat eivät? Miksi tosi TV ja Sinkkuelämää ovat hyviä ajanvietteitä, mutta tietokonepelit eivät?

Verkkopelejen pelaamista (samoin kuin virtuaalimaailmoihin kuten tutustumista), rajoittaa kotikoneeni vanhuus ja hidas näytönohjain. Tästä syystä pelailen PC:llä lähinnä pikkupelejä King.Comissa ja Facebookissa.

Kuvassa on Facebookin Farmvilleplantaasini, jolle olen antanut mielessäni nimen'Kesämaa' eli EI LUMIKINOKSIA TÄNNE, kiitos.
Joulukuusi on kuienkin ihan uteliaisuudesta: sen kätköistä saattaa paljastua jotain aattona?

Verkkokurssiwikiin kirjoitan kun ehdin. Kun menin sinne, kulutin tovin tutkien edellisten kurssilaisten sivuja. Olin hieman pettynyt että heidän blogeistaan ei ilmennyt mitä tapahtui kurssin suorittamisen jälkeen. Ehkä kukaan ei enää jatka bloggaamista? Mien käy meidän?

Sadun taidan jättää tällä kertaa vähemmälle, koska kyseesä olisi sellainen kohta, jossa Miuku liikkuu huonossa seurassa, kiukuttelee ja agnstaa. Ja kissaemo päättää, että jos Miuku vielä tulee pyörimään sen lähettyville, se on tästedes kiltimpi vieraalle pikkukissalle. Iinu tympäytyy, kun sen emo on niin huolestunut vieraasta kissanpojasta, joka on Iinun mielestä tosi ärsyttävä.

Library Things

2009-12-13T02:30:00.000-08:00

Kirjastoasiaa. Helsingin kaupunginkirjastossa kuohuu. Määräaikaisten sopimuksia jätetään uusimatta. Johtajia valitaan. Kaikkialla kuiskitaan ja juoruillaan. Vaikka suurin osa tuosta kaikesta ei suoraan koske minua, tuntuu, kuin en olisi ollut töissä kuluneella viikolla ollenkaan, vaan jonkun draamasarjan kuvauksissa. Eipä silti, kylläpä tuo työstä kävi, plussaakin taisi kertyä (siis ylityötunteja, ei K-kaupan pisteitä).

Maanantai meni kutakuinkin normaalisti: ehdin jopa vähän vilkaista viikkotehtäviä. Ja aloittaa taistelun kaavojen kanssa. Jos et tiedä "kaavoista", ole tyytyväinen. Riittänee, että kerron niiden olevan aineistohankintaan liittyvä kokeilu, joka kolminkertaistaa esimerkiksi minun nykyiseen hankintaprosessiin käyttämäni ajan ja vaivan. Tiistaina oli tarkoitus osallistua kurssimeseen, mutta vähäiseksipä jäi. Jouduin parin humalaisen asiakkaan sössimisen takia hajoittamaan CD-ROM -aseman koska he olivat tunkeneet oman levyn masiinaan, ja halusivat sen pois. Ja voit kuvitella sitä jankkaamisen ja sössötyksen määrää, mikä seurasi, kun ilmoitin, että me emme todellakaan tulosta virkailijakoneilla mitään asiakkaiden omilta levyiltä, muistitikuilta, levykkeiltä tms. vaikka asiakas olisi kuinka lukenut yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä. Keskiviikko kului Nuorisokirjastotyön kurssilla Entressessä. Vaikka Entresse on Espoon takamailla, kaikki läsnäolleet kirjastolaiset olivat Helsingistä. Mukana tuleva kirjastotoimen apulaisjohtaja (ja myös toinen, joka on ko. paikalla sijaisena). Ja määräaikaisia joista jotku saamassa vakipaikan, joku ei. Torstaina piti kirjastochatin jälkeen juosta tukka putkella muistotilaisuuteen hakemaan kakkulapiokseni luulemani pizzaleikkuri. Onneksi pääsin sen jälkeen rupattelemaan hetkeksi harvoin näkemäni työkaverin kanssa. Perjantai menikin sitten rattoisasti kertyneitä töitä manaillessa (ja tehdessä).

Maanantaina kokeilin Library thingiä. Mieleni teki lukea jotain kasariajoista kertovaa, ajasta kun itse olin tenava. Vähän seikkailua tai kauha ja onnellinen loppu? Lähin kiinnostava aikakautta kuvaava kirja joka tuli mieleni on Ystävät hämärän jälkeen. No ei löydy. Siispä nimi alkukielellä hakukenttään. "Låt den rätte komma in" tuottaa paljon lukusuosituksia.

Mutta miksi minun pitäisi olla kiinnostunut Stieg Larssonin hittijännäreistä, jotka sijoittuvat kaksituhattaluvulle? Yhdistävä tekijä on tietenkin Ruotsi mutta…

Vaihdan kirjaa. Susanne Collisin Nälkäpeli tuottaa melkoisen scifilistan, mutta huomaan että sekä se, että edellinen kirja saavat ohjelman suosittelemaan Neil Gaimanin hautausmaan poikaa. ihan kiva kirja joo, mutta aika lapsellinen jne. Kummallakaan en saa selvää ”älä lue tätä kirjaa” –antisuositusta.

Jos en olisi kirjastossa töissä, innostuisin varmaankin Library Thingin kaltaisista palveluista. Nyt ei oikein nappaa, sillä olen lukenut niin paljon kaikenlaista, että sen luetteloimiseen tai edes etsimiseen menisi ihmisikä. Lisäksi, ylätys yllätys!, minä en lue työkseni, vaan ihan omaksi ilokseni, palkatta! Mukavuussyistä luen mieluiten omalla, rikkaalla ja ilmaisuvoimaisella äidinkielelläni, joka, (toinen yllätys) ei ole englanti. Kokeilin aikanaan Facebookin Visual Bookshelf sovellusta, mutta alkuinnostuksen jälkeen en ole siihen kajonnut. Lasten ja nuortenkanssa töskentelevänä olen tutkinut myös ICDL:n verkkopalveluita, mutta toistaiseksi nämä virtuaalikirjaluettelot saavat kehittyä rauhassa. Jonakin päivänä myös suomenkielinen tarjonta on niissä riittävää ja silloin otan ne kenties ilomielin käyttöön.

Wikipedia on minulle ”kun on tylsää lainaustiskillä” –lelu. Joskus harvoin saattaa kirjastossakin olla hiljaista. Silloin voi leikkiä vaikka sellaista leikkiä, että jos kymmenes ”satunnainen artikkeli” kiinnostaa minua, niin… no tapahtuu jotain. Joskus lapsena luin xx osaisen tietosanakirjasarjani läpi. Wikipediaa en edes yrittäisi lukea. En tiedä onko kukaan koskaan yrittänyt (no ehkä ihan alkuaikoina?).

Pitää pyydystää mielenkiintoinen Wikipedia artikkeli. Mutta… kaikki on niin kiinnostavaa.

No, tehdään se siis näin: eräs nuori asiakas valitti, että hänen korttinsa on lukittu (käyttänyt luvatta aikuisten koneita, luulen ma). Kysyin, leikilläni, että eikö hän olekaan V.I.P.? Lapsonen ei ymmärtänyt kyseisen kirjainyhdistelmän merkitystä. Avuksi Wikipdia! Mutta mitä ihmettä, ko. kirjainyhdistelmällä (siis noiden pisteiden kanssa) löytyy vain jokin bändin levy :-(

Kiertämällä englanninkielisen Wikipediasivuston kautta päädyn haluamaani lopputulokseen suomeksi siis ilman pisteitä): kyseessähän on henkilö jolla on erityisoikeuksia, VIP (englantia very important person, suom. hyvin tärkeä henkilö) on termi, jolla tarkoitetaan henkilöä, jota kohdellaan paremmin kuin muita. VIP, Wikipedia

Jee, ajattelin, alkaa olla viikkotehtävien pakollinen pintaraapaisu tehty, Nyt jäljellä enää...

Mutta, ensivilkaisu Wikisuunnittelumallien pariin sai minut tuntemaan itseni täysin jälkeenjääneeksi ja lukutaidottomaksi. Koin, että en ymmärrä yhtään mitään. Olisiko kenelläkään aikaa ja rautalankaa? Taidan olla erehdyksessä joutunut väärälle kurssille, tai sitten aivoni ovat kutistuneet.

Echo, Feedback tai jotain ja Satu

2009-12-05T03:45:00.001-08:00

Kun olin koulussa opettajien vakiolause oli: "Ette te täällä opi koulua, vaan elämää varten". Just joo, eipä arvosanoja annettu silloin, eikä anneta nytkään, siitä mitä on oivaltanut, vaan miten on tehnyt annetut tehtävät. Silti, nyt olen jo niin "iso tyttö" (muutenkin kuin vyötärön ympäryksen mukaan), että itselleni on tärkeämpää että olen oikeasti oppinut jotain uutta, kuin se, miten olen vaikkapa tämän kurssin tehtävät tehnyt.

Aluksi haluaisin kiittää.. (ai niin., tämä ei ole enää alussa:-)). Ja sitten haluaisin kiittää...
No, jokatapauksessa sekä vetäjät (M&M), että kurssikaverini, ovat opettaneet minulle enemmän kuin todella paljon.

Minulla oli aika hatara käsitys blogeista. Kiitos Nokisuun, opin mikä ja millainen asia on blogi.
Lyyravegalta opin, miten blogeja voi hyödyntää oppimis- ja informaatioympäristönä.
Olen Ailan (linkki poistettu asianomaisen pyynnöstä) myötä oppinut trolleista, oppinut miten troolataan ainakin kahden kilon siika (ok. vanha läppä oli). (Jos ko. bloggaja lukee tätä tekstiä, niin olen oikeasti vähän kade, kun keksitte Tarun kanssa idean opettaa RRS syötettä kirjastolaisille, aika harva neuvoo niitä asiakkaille, vaikka pitäisi! Sitäpaitsi luulen (antakaa mun pitää se luulo!), vieläkin, että A oli suunnitellut väittelynsä "Fobban" kanssa ;-)).

Nyt kun lähdin tälle tielle, minun pitäisi kai kommentoida teitä kaikkia, joiden blogeja luen (esim. Tuijan, Päivin ja Annen näen "sieluni silmin" puhumassa, kun luen heidän tekstejään). No, yritän kommentoida teidän blogeissanne. Jos en ehdi, pyydän anteeksi.

Aika paljon olen kuitenkin oppinut hakkaamalla päätäni (virtuaali)seinään. Joskus se on ollut turhauttavuudessaankin kiinostavaa, kuten kokeiluni eri pikaviestipalveluiden parissa ( kuten Meebo, eBuddy ja Pidgin), joskus niin noloa, että en haulaisi kirjoittaa siitä blogissani.

Nyt nyt kirjoitan nolon jutun kuitenkin, toivoen, että joku voisi auttaa. Aikaisemmassa blogikirjoituksessani on jo maininta tästä. Siis, en päässyt tutkimaan Quaikua kirjautumatta sisään. Ehkä bugi? Kirjauduin siis Facebook tunnuksillani. Sitten Quaiku jämähti, enkä voinut tarkistaa tietojani. Nyt, kun googlaan nimimerkkiäni, vastaan tulee Quaiku, joka näyttää kuvani, nimimerkkini ja oikean nimeni. En osaa poistaa profiiliani sieltä, enkä löydä ylläpidon yhteystietoja. Poistin jo Facebookista Quaikun mahdollisuuden saada tietoja minusta.
Miten Quaikusta pääsee eroon!!!! (Twitteriä en tohdi edes ajatella, ennen kuin tämä asia ratkeaa...) En ole aikaisemmin törmännyt asiaan josta aina varoitetaan: eli että et saa jotain pois netistä. Kyllä vähän pelottaa.

Mistä tulikin mieleeni, että näyttävät nuo lapsetkin seuraavan blogeja. Tyttäreni koulussa tämänhetken lukusuosikki on Pelottaako? -blogi.

Sorry, tää meni vähän tämmöseks... (yritän toimittaa... öh. helmikuussa?)

Miukua ei näkynyt aikoihin.

Kissaemo alkoi huolestua. Se tutkaili mieltään. Mitä Miuku merkitsi sille? Kissaemo pohti, ettei se pitänyt Miukusta siten kuin emokissat tykkäävät kolleista. Eikä se rakastanut sitä samalla tavalla kuin omaa pentuaan. Sitten sen pieniin kissanaivoihin putkahti ajatus. Se tunsi Miukua kohtaan jotain samaa, kuin ihmiset kotikissojansa kohtaan. Emokissan mielestä Miuku oli söpö ja nokkela, ja se tahtoi, että Miukun elämässä kaikki olisi hyvin. Pääteltyään näin, kissaemo tunsi itsensä ihmiseksi. Ajatus tuntui pelottavalta.

Miukua ei näkynyt edellenkään. Kissaemo huolestui enemmän. Se tunsi itsensä tylyksi.
Se itki salaa suuria kissankyyneliä (jos ette ole usein nähneet itkeviä kissoja, se johtuu siitä, että kissat itkevät mieluusti salaa, niiden kyyneleet ovat näet kultakalamaljan kokoisia).

Webinaarista Flickriin ja muuta mutinaa

2009-12-01T01:47:00.001-08:00

Webinaari vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. ”Oikeaan” seminaariin tai koulutustilaisuuteen verrattuna siinä näyttäisi olevan joitakin etuja. Osallistujien määrä voi olla suuri, eikä kukaan joudu siristelemään silmiään tai kiemurtelemaan kaulaansa takarivin paikalta. Tilaisuuden järjestämiseen riittää pienempi tila. Lisäksi osallistujat säästävät aikaa ja myös rahaa matkakustannusten muodossa.

Toisaalta koti tai työkoneen ääressä istuva tulee helpommin häirityksi muilla asioilla, kuin tilaisuuteen fyysisesti osallistuva.

Saa nähdä millainen on kurssiwebinaari, mikäli osallistun sellaiseen. Tässä alkaa jo pikkuhiljaa infoähky painaa päälle, vaikka tuntuu että en ole tehnyt kurssitehtäviäni riittävän nopeasti ja syvällisesti. Tai ehkä olen, mutta tämä bloggaaminen aiheesta on jäänyt vähäiseksi.

Syötteinä olen tilannut itselleni kaikkien kurssitovereideni blogit. Vilkaisen lähes päivittäin, onko joku kirjoittanut jotain kiinnostavaa, kommentointiin ei valitettavasti aina aika riitä. Anteeksi!

Nyt kun kurssia on käyty jo jokin verran, alan olla enemmän kaveri myös Deliciousin kanssa. Ärtymykseni kyseistä palvelua kohtaan johtui enimmäkseen siitä, että en ollut varma osaanko lähettää linkkejä. Erään kurssimesen aikana tuli testattua, että linkit menevät perille, vika ei siis ollut kyvyttömyydessäni lukea ohjeita. Kuvailin eräälle tutulleni Deliciousia, ja hän innostui kovasti, ja kertoi tarvinneensa pitemmän aikaa kyseisenlaista palvelua. Tämä osoittaa sen, että kaikkea ei tarvitse itse käyttää innostuneesti, riittää, että tietää minkälaisia palveluita ja mahdollisuuksia on saatavilla.

Kuvapalveluitakin olisi siis hyvä oppia käyttämään, vaikka en ole kovin innokas jakamaan kesälomakuviani verkossa. Joskus minä tai joku tuttuni saattaa tarvita kuvaa ties mistä. Itse käytän mieluiten aina itse ottamiani kuvia. Näin voin varmistaa, että tekijänoikeudet ovat todella kunnossa. Mutta saattaahan kuitenkin olla, että esimerkiksi kirjastoon näyttelyä rakentaessani tarvitsenkin kuvan esimerkiksi paikasta tai tapahtumasta, josta en voi käydä ottamassa sitä itse.

Niinpä rohkeasti tutkimaan Flickriä!

Kuvia löytyy vähän kaikesta. Eläimiä ihmisiä maisemia… Kirjastoistakin on kuvia ympäri maailmaa. Eräs suomalainen kirjastolainen (nic vaikuttaa yllättävän tutulta?), on kuvannut jopa Helsingin kaupunginkirjaston käyttösäännöt vuonna 1900 painetun kirjan sisäkannesta! (niin juuri ne, joissa sanotaan ettei kirjoja lainata koteihin, joissa sairastetaan tarttuvia tauteja! Olisikohan taas hyvä ottaa tuo sääntö käyttöön?).

Tunnustan kuitenkin, että englanninkielen taitoni on sen verran kehno, että en uskalla käyttää ainakaan yhdysvaltalaisia kuvia mihinkään verkossa julkaistavan materiaalin kuvituksena. Saattaisi hyvinkin nimittäin olla, että jossakin kuvien käytön sopimusehdossa olisi lukenut jotain, jonka olisin tulkinnut väärin, ja olen kuullut huhuja jenkkien kovista korvausvaatimuksista asian kuin asian suhteen…

Keskusteluista silmilleni hyppää kysymys kirjastoista Facebookissa. http://www.flickr.com/groups/librariesandlibrarians/discuss/72157600614451622/

(Hei, vaikka en ymmärrä Twitterin ja Quaikun tapaisten mikroblogien hyödyllisyyttä itselleni, en silti ole mikään suuri Facebook –fani. En yleensä jaksa tehdä sielläkään mitään tilapäivityksiä, Kunhan chattailen ja pelailen.)

Kojocci (29.7.2007 19:36)

Nappasin tällaisen kuvan Kuvaboxista. En löytänyt sieltä sääntöjä kuin sinne kuvansa laittaville, joten oletan, että kuvaa voi käyttää, kunhan alkuperäinen tekijä (tässä tapauksessa nimimerkki Kojocci), mainitaan kuvan yhteydessä. Voihan asian tietysti tarkistaa, jos jaksaa lukea ruudulta ja ymmärtää lukemansa. Ehkä minäkin vielä joskus.

Valokuvien tekijänoikeudesta:
http://www.kuvastory.fi/index.php?action=doDownload&SID&dl_file=NxOUY5h9

Vähän IRC-GLLERIAa FACEBOOKia JA SATU

2009-11-26T05:09:00.000-08:00

Olen kotona ja poden flunssaa. Ääneni on "käyttökiellossa" Lempiharrastukseni nukkuminen ja lukeminen eivät tietenkään nyt kiinnosta, vaikka terveenä ollessani haaveilen usein, että niille olisi riittävästi aikaa.

Siispä onneksi on netti. Ja verkkokurssitehtäviä. Paitsi, että en jaksa lukea ja referoida tutkimuksia tai selvitysraportteja. Siispä luon profiilin IRC-Galleriaan. Voisin tehdä siitä vaikka verkkokurssin. Ohjeistus menee näin:

Näin teet Ircgalleriaprofiilin:

Mene mene sivulle irc-galleria.net
Aloita profiilin luominen
Mieti valmiiksi typerä nic. Varaudu siihen, että kaikki "söpöt" ja "kivat" ovat käytössä
Kaiva esiin digikamera
Huomaa, että muistikortillasi ei ole ainuttakaan kuvaa sinusta
Valmistaudu ottamaan kuva itsestäsi
Katso peiliin
Päätä lopettaa suklaan ja sipsien syöminen (jos olet oikein radikaali, voit alkaa suunnitella kasvoleikkausta)
Kaiva esiin vanha passisi (20 vuotta vanha ajokortti olisi vielä parempi), jos kerran viranomaisille kuva kelpaa, kai se kelpaa Sulakkeellekin)
Skannaa passikuva, tallenna se koneellesi
Tallenna kuva Galtsuprofiiliisi
Ilmoita syntymäaikasi. SE on todella nolo, jollet ole ihan oikeasti juuri täyttänyt (jo/vasta) 12 vuotta

Tässä vaiheessa valmiina profiilistani on 65%. En tiedä miksi.
No, sisällä ollaan! Nyt voisin kommentoida ihmisten kuvia. En kyllä ymmärrä miksi pitäisi.

Siirryn Facebookiin. Siellä minulla on jo profiili. Eilisestä tiedän jo, mikä on päivän puheenaihe. Se ilmoitettiin kyseisen kaupunginkirjaston henkilökunnalle niinkin varhain kun toissapäivänä. Eilis aamuna asia ilmestyi valtakunnallisessa päivälehdessä. Tiedätte mitä tarkoitan: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki+aikoo+lopettaa+viisi+kirjastoa/1135250997167 Voiko tuohon sanoa mitään?

Äh, ei siinä ole mitään tietämistä, kaikkihan tietävät kuka minä olen, mutisi emokissa.

Sen omalla pennnulla, Iinulla ja vieraalla kissanpojalla, Miukulla oli kummallakin vähän tylsää, joten ne alkoivat tutustua toisiinsa. Iloisena ja hiukan hämmentyneenä emokissa katseli kun Miuku ja Iinu leikkivät omia kissanpennunleikkejään. Ne näyttivät tulevan ihan kohtalaisesti toimeen ja olivat melkein ystävystymässä, mutta sitten muut kissat ailkoivat kiinnittää niihin huomiota.

Ah, taitaa Iinulla olla ihailija, siitähän saisit pennullesi sulhasen! Ja: ehkä se haluaa katsastaa tulevaa anoppiaan, kun täällä pyörii, sanoivat toiset kissat.

Minä en pidä siitä, mitä nuo puhuvat, ajatteli Iinu. Emolleen se sanoi: Ajetaan tuo vieras kissanpoikanen pois! Minä en alunperinkään halunnut sen seuraa. Miksi se seurailee meitä? Se on epämääräinen, lieneekö edes kokonaan kissa?

Ehkä Miukussa on vähän tiikerinverta? Sanoi emokissa, mutta ihan mukava pentu se on, voihan sen kanssa leikkiä, ei sitä kollikseen tarvitse ottaa.

Eräänä päivänä Miuku tuli jälleen pyörimään kissaemon lähettyville.
Voi katso, tassuni ovat aivan verille hankautuneet, sanoi Miuku, haluatko nähdä?

Ja arvaatteko mitä emokissa teki silloin?

Mene oman emosi luokse, se sanoi ja käänsi selkänsä pikkuotukselle.

KESKUSTELUFOORUMIT, muuta jupinaa ja SATU

2009-11-22T00:35:00.001-08:00

No, niin: "Näppis kauniiseen käteen!", hoputan itseäni. Tehtävät alkavat laahata jäljessä. Tuntuu että pari viikkoa on kadonnut jonnekin, ehkä gyberavaruuteen?

Seikkailuni sosiaalisen median sokkeloissa on viime päivinä rajoittunut valitettavasti Farm Villen pelaamiseen Facebookissa, muutamat kurssikaverini näyttävät tosin pitävän enemmän Mafia warsista, johon en ole jaksanut perehtyä.

Niin, ja kokeilinhan minä tiistaina mesettää sekä eBuddylla, että Meebolla ja kävimme kurssilaisten kanssa jopa eräänlaista irc -keskustelua.

HUOM!, laadin myös kokeilumielessä blogini yhteyteen kyselyn. Vastatkaa, 23 asiaa kurssilaiset, olkaa kilttejä, niin näen miten se toimii!

Mutta entä ne 23 asiaa?

Deliciosin kautta yritin taannoin lähettää linkkejä. Eivät ilmeisesti menneet perille? Itse sain yhden, josta lähetin kuittauksen. Eli ainakin Nokisuu osaa lähettää linkkejä.

Mikroblogeihin en ole vieläkään saanut makua. Pitänee yrittää myöhemmin uudestaan.

Vastasin yhteen kirjoitukseen Kirjastot.fi keskustelupalstalla. Kysymys koski satutunteja. Näyttää aika flegmaattiselta ko. palsta, kun vertaa vaikka Helsingin Sanomien keskusteluihin. Niinpä niin, on kai paljon helpompi kommentoida tunteita herättäviä ajankohtaisia asioita, kuin järkeviä työasioita.

Suomi 24:n Helsinki -aiheiset keskustelut näyttävät ensi vilkaisulla koskevan sikainfulenssaa, Ylioppilas -lehteä ja somaleiden asunto-ongelmia. Ei oikein nappaa, minulla ei ole noista asioista koko maailman pelastavia mielipiteitä.

Vilkaisin kirjallisuuskeskusteluakin, mutta olen kai lukenut niin paljon, että en osaa hehkuttaa oikein mitään. Viimeksi luin Meyerin Aamunkoi -kirjan, ja nyt minulla on kesken novellikokoelma "Mikä ihmeen uussuomalainen?". Molemmat liittyvät löyhästi toiseen (nuorisokirjastotyön) kurssiin, jolla olen myös tällä hetkellä.

Silmäilin myös sekä Risigshadow.netin, että Kiiltomadon keskusteluja. Kummassakaan ei ollut nyt mitään, mitä olisin halunnut kommentoida, vaikka työssäni käytän kumpaakin, (enemmän kuitenkin Risigshadow'ta, koska eräät asiakkaat haluavat tietää, mitä uutta tiettyjen genrejen osalta on tulossa).

Jos olet jostain, (minun mielestäni käsittämättömästä) syystä lukenut blogini kissasatua, niin tiedä, että se on oikeastaan tämän blogin aidoin asia. Kun aloin kirjoittaa tätä, minulla oli pieni huoli. Halusin pohtia sitä "ääneen". Mutta asia ei liittynyt vähimmässäkään määrin 23 käsiteltävään asiaan. Blogini nimessä on kuitenkin "satu", joten päätin kirjoittaa sadun. Ehkä jossakin vaiheessa pääsen sen(kin) asian (sadun) ytimeen. Kyseessä on siis tarina toiseudesta ja vastuusta. Nyt en ole tosin enää kovin huolissani, tämähän on minun satuni, voi kirjoittaa lopuksi että "ja kaikki eilivät onnellisina elämänsä loppuun" yhtä hyvin, kuin antaa hahmojen hajota meren vaahdoksi tai paleltua hengiltä (joo, rajua, siksi en tykännyt lapsena H.C Andersenista).

Kissaemo ei saanut luotua haluamansalaista oleskelualuetta kissanpennuille, mutta se ei ollut sen oma syy. Silti se yritti kovasti. Emokissan oma pentu oli ihana, joten sen silmät olivat raottuneet katselemaan lempeästi myös muita samanikäisiä kissanpoikasia.

Miuku puolestaan koitti kovasti tutustua emokissan pentuun, mutta pieni tyttökissa hymyili omahyväistä kissanhymyään, ja kertoili omista, Miukua kiinnostamattomista puuhistaan.

Emon pentukin toki yritti tutustua, mutta viras kissanpentu oli sen mielestä outo, sen leikit viraita. Pikkuhiljaa sitä alkoi myös pelttaa, että aikoiko Miuku omia sen emon, olisiko emo halunnut pentunsa olevan miluummin kollipentu.

Miuku katseli ja kuunteli tarkkaan, mietti, miten se saisi emokissata ja sen pennusta ystäviä. Eräänä päivänä se rohkaisi mielensä: "Pentusi nimi on Iinu!" Ja sinä olet...

MUUT IHMISET TIEDONLÄHTEINÄ, MIKROBLOGIT JA SATU osa I

2009-11-15T02:31:00.000-08:00

Hih, sinulle joka luet tätä syötteenä, et näe kaikkea. Ei haittaa. Tämä on raakile. Kuvakin on pelkkä lyijykynäluonnos. Ja kyllä, minulla on tekijänoikeus, raapustin sen ihan itse, juuri äsken (siis kuvan, en tekijänoikeutta).

Tweet, tweet, pääni paisuu kuin Tipillä, mutta vaikka kuinka runnon aivonissuloitani, en keksi mitään herkullista linkkiä jonka uskoisin kiinnostavan kurssikavereitani. Mikä teitä kiinnostaa? Tietenkin nämä käsiteltävät asiat, haluatteko tosiaan, että lähetän linkin kurssiblogiin?

Haluan kovasti tulla kaveriksi myös mikroblogien kanssa. Mutta... käsi sydämelle, ketä kiinnostaa, että: "kurkkuni on kipeä ja aion mennä ostamaan mustaviinimarjamehua"?

Joo, etsin ihmisten kirjoituksia Twitteristä aiheesta H1N1, ja kovasti näytti puhuttavan.
Quaiku halusi, että kirjaudun siihen ennen kuin päästi tekemään yhtikäs mitään.
Ja sitten tuli se kaikkien netinkäyttäjien "kaveri" eli sivun lataamisvirhe. Se siitä sitten - tällä kertaa.

Minulla taitaa olla si..koirainfulenssa, en siis röhki, vaan haukahtelen kuin kuonokoppaan pakoitettu pikkupiski. Ajatukset harhailevat. Olisi kiva jos meillä olisi vaikka alaskanmalamuutti tai akita inu, iso lämmin koirankokoinen koira... no, onneksi ei ole, en jaksaisi nykyisessä olotilassani viedä sitä edes lähipuistoon.

Kiitos teille, jotka ovat aloittaneet myöhässä, tai muuten ulalla! Annatte minulle lohtua! Minunkaan ei siis tarvitse saada näitä tehtäviä valmiiksi huomiseksi, eihän?

Ei siis tänään satua. Kuvassa on kuitenkin tarinan Miuku. Miuku on yleensä reippaampi, mutta tällaisena minä häntä ajattelen.

Miksi minä en pidä YLE:sta

2009-11-07T02:11:00.000-08:00

Aikanaan, joskus 90 luvun alkupuolella, silloinen poikaystäväni halusi Filmnetin. Sellaisen maksullisen elokuvakanavan. hän korjasi vahan, ilmaiseksi saamansa television, hankki ko. palvelun, ja minä, jonka asuntoon systeemi sijoitettiin, tilasin ja maksoin TV-luvan. Kaikki OK.

Myöhemmin Filmnetistä luovuttiin ja poikaystävä myi pois myös TV:n. Minä sanoin TV-luvan irti. Kaikki OK? Ei suinkaan: eräänä päivänä olin kotona yksin, olin sairas, kuumetta jne. Loikoilin sängynpohjalla, kunnes ovikello soi. Menin avaamaan. Oven takana seisoi virallisen näköinen ukkeli, joka sanoi olevansa TV-luvan tarkastaja. Kerrottuani, että meillä ei enää ole vastaanotinta, mies halusi väkisin tulla toteamaan asian. Minä, läpikuultavassa yöpaidassa, aamutakkia ympärilleni rutistaen roikuin ulko-oveni sisäkahvassa saadakseni sen kiinni, ja tuo lupatarkastaja-ällötys kampesi ovea auki vartaloani tuijottaen, ja hokien että jos en päästä häntä asuntooni, hän soittaa poliisit ja saan syytteen virkamiehen vastustamisesta. Sain lopulta kiskottua oven kiinni, eikä luvattuja poliiseja kuulunut.

Tapauksen jälkeen suhtautumiseni TV lupaan kuitenkin muuttui. En nähnyt sitä enää maksuna puolueettomista uutispalveluista ym. vaan eräänlaisena suojelurahana. Koin, että YLE on mafia. Tästä syystä en ole innokas seuraamaan edes YLE:n RSS syötteitä. Ällötys on vuosien saatossa laajentunut niin, että en edes katso telkkaria. Minulta on siis aika turha kysyä, että näitkö sen ja sen eilen telkussa. Todennäköisesti en nänyt. Minua ei kiristetä.

Ai, mitä silloin tein, jos kerran en tuijottanut TV:tä?

Silloin akoi jo olla "purkkeja". Siis sellaisia, että laitettiin tietokone soittamaan modeemin välityksellä lankapuhelinlinjaa pitkin jollekin palvelimelle. Vaikka MB:n (Mikrobitti-lehti) tai Saunalahden serveriin. Siellä oli sitten rajoitettu aika roikkua keskustelemassa muiden kanssa tai imuroida pelejä tai muita ohjelmia.

Sähköpostikin kulki noin kerran päivässä palvelimelta toiselle. Nykyisestä Internetkäyttäjästä tuo varmaan tuntuu aika alkeelliselta, mutta kyllä se TV:n hakkasi. Samoin kuin tietokonepelit:, esimerkiksi Wolfenstein, Prince of Persia ja Ultima Underworld.

Unohtamatta kirjoja. Tietenkin. Lukiessa muodostaa ihan itse kuvan henkilöiden olemuksesta. Toisin kuin TV:ta katsellessa.

Nyt en kaipaa televisiosta edes uutisia. Onneksi on Internet.

RSS-SYÖTTEET, RSS-LUKUOHJELMA AKTIIVIKÄYTTÖÖN JA SATU

2009-11-06T03:57:00.000-08:00

Tällä viikolla tilailin RRS syötteitä joita tehtävänannossa kehotettiin. Ei ollut mitenkään hankalaa, tosin saatoin mennä sieltä missä aita on matalin. Siis copy paste jne. Tosi ensiksi (minä hölmö) tilasin osan syötteistä iGooglen etusivulle. No, nyt tiedän mikä ero sillä on verrattuna varsinaiseen syötteenlukijaan. Jos et tiedä, kokeile. Niin tämä maailma toimii.

Näyttää muuten Eduskunnan kirjastossakin olla nämä RSS syötteet ym. sosiaalinen media tapetilla juuri nyt. liekö sattumaa?
http://parlamenttikirjasto.blogspot.com/2009/10/sosiaalinen-media-muuttaa-tyota.html

Löysin myös Helsingin RSS uutiset. Lisäksi moni kotikaupunkini virasto näyttää tarjoavan omista palveluistaan tietoa RRS syötteinä. Ihan näppärää, jos seuraa jotakin tiettyä asiaa. Vaikka jonkin alueen kaavoittamista.

Tulee mieleen kuinka pikkulapsena (olin n. 3-4v.), ”tehtäväni” oli selata sunnuntain Hesari läpi ja etsiä Helsingin vaakunaa. Kotini viereen oltiin rakentamassa päiväkotia, ja sen valmistumisesta ja hoitopaikan haun alkamisesta tiedotettaisiin lehdessä. En toki silloin olisi osannut käyttää syötteenlukijaa, mutta vanhempiani se olisi saattanut auttaa. Tosin en tiedä tiedotetaanko kaupungin uutisissa nykyisinkään jonkun yksittäisen päiväkodin tilanteesta, mutta tuolloin niitä oli vähemmän, joten jos silloin olisi ollut Internet niin...

Sellaisten sivujen kohdalla, joita ei muuten päivittäin seuraa, mutta joilla saattaa joskus olla jotakin kiinnostavaa, RSS syötteet ovat tosi käteviä. Kurssikavereidenkin blogeista näkee, onko joku lisännyt jotain uutta mielenkiintoista, ilman että täytyy odottaa sivun latautumista.

Minä näköjään pidän RSS syötteistä. Siitäkin huolimatta, että kuten edellisessä kirjoituksessani jo mainitsin, pidin koko asiaa epäilyttävänä. Nyt siis käytän joka päivä hetken aikaa tilaamieni syötteiden tarkkailuun.

Ehkä, sanoi emokissa, mutta kun et ole. Voi olla että kuljen oman pentuni kanssa auringosta itää ja kuusta länteen ja vien sen paikkoihin, joihin ei yksikään toinen kissanpentu ole milloinkaan päässyt. Mutta sinun on syytä kipittää oman emosi luokse.

Mutta emollani on jo toinen poikue, minä voisin ihan hyvin tulla teidän mukaanne, yritti vieras kissanpentu.

En voi ottaa vierasta kissanpentua mukaani, tuhahti kissaemo.

En minä ole ihan vieras, nimeni on Miuku! Kyllähän sinä minut tunnet, muistat kuinka pienenä pallerona leikin toverieni kanssa tassujesi juuressa. Kerroit meille tarinoita. Minä olen Miuku, kyllä sinun täytyy muistaa minut!

No jaa, ehkä muistan, ehkä en. Maailma on vaan niin täynnä kissanpentuja, sanoi emokissa. Teille pitäisi rakentaa oma oleskelualue.

RSS-LUKUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO, MSN MESSENGER JA SATU

2009-10-30T03:12:00.000-07:00

RSS syötteitä olen näköjään käyttänyt aikaisemmin huomaamattani. Siis minulla on ollut iGoogle jo jonkin aikaa, ja olen tilannut siihen joskus jotain, ajattelematta asiaa sen kummemmin. Asialistassa näytti nimittäin tuo RSS-syöte joltain oudolta ja tylsältä, joltain minkä kanssa minulla ei varmaankaan olisi mitään tekemistä. Eli olin siis väärässä. Hyvä niin.

Meseosoitekin minulla oli valmiiksi, ei vaan ole ollut sellaisia kavereita, joiden kanssa mesetellä.
Tanskassa kuulemma joissakin kirjastoissa virkailijoilla on Messenger auki palvelutiskillä, jolloin asiakkaat voivat tehdä nopeita kysymyksiä kotoaan tai kirjastosta esim. omalta läppäriltään käsin. Voisi toimia täälläkin. Tuo kysy online kirjastochat on ainakin minun mielestäni jotenkin jäykkä. Yksi henkilö per keskustelu, ja muista kirjoittaa kaunista kieltä! Ei hymiöitä. Ei erikoisfontteja. So, so kirjasto on VAKAVA asia!

Tiistaina kokeilin kurssichattia, ja se oli ihan hilpeää, vaikka porukkaa oli laihan laisesti. Voi toki olla, että jos paikalla olisi ollut useita kurssilaisia, minun olisi ollut hankala pysyä keskustelussa mukana, istuin nimittäin lainaustiskin ääressä ja vuoroin palvelin asiakkaita vuoroin kirjoitin kommentteja keskusteluun.

Toinen viikoittainen kurssichat päivä tuottanee minulle ongelmia. Todennäköisesti juuri suunniteltuun kellonaikaan koneella jököttää tyttäreni, jonka koneen äärestä kampeamiseen tarvittaisiin jotain järeämpää kuin äidin verkkokurssi (ehkä kauhakuormaaja tms.).

Mutta hei, minusta saa mesekaverin jos joku samalle kurssille osallistuva haluaa harjoitella. Miksei tietenkin myös joku muu, mutta silloin pitää tietää minun meseosoitteeni, jota en, (ähäkutti!) paljasta ihan tuntemattomille. Osoitteen saa tallentamalla yhteiskeskustelusta, tai lähettämällä viestiä esim. Facebookin kautta. Tällaisissa tunnelmissa nyt, Satu.

…vieraalle kissanpennulle, joka oli suloinen ja pörröinen, vilkas ja iloinen (mutta ei tietenkään yhtä ihana kuin sen oma pentu). Joutessaan kissaemo rupatteli vieraalle kissanpojalle, neuvoi sitä ja leikki sen kanssa, kunnes oli aika lyllertää kotiin oman pennun luokse.

Näin kului päiviä silloin ja päiviä tällöin. Ohimennen vieraan kissanpojan nähdessään emon oma pentu sanoi tätä ihan rumaksi, muttei muuten noteerannut sitä mitenkään.

Jos olisin sinun lapsesi, pääsisinkö mukaasi kaikkialle? Kysyi vieras kissanpentu.

BLOGIT, DELICIOUS JA SATU

2009-10-22T01:52:00.000-07:00

No, nyt ymmärrän blogin idean. Se voi olla kuin mielipidekirjoitus, jos on jatkuvasti eri asioista tärkeää sanottavaa. Tai reseptikirja, jonka haluaa jakaa. Tai mieluiten ihan mitä vaan. Nyt tyhjä "paperi" ei enää vaivaa, pyörittelen asioita mielessäni, sanoja kielelläni, ihan mielelläni, mielissäni.

Blogin perustaminen siis onnistui, mutta mistä aika sisällöntuottamiseen?

Tuntuu, että kaikilla muilla on vuorokaudessa muutama tunti enemmän kuin meikällä. Nämä kunnon ihmiset käyvät teatterissa ja jumpassa, vievät koiralaumoja näyttelyihin ja lapsia moninaisiin harrastuksiin. Kaikilla muilla on lisäksi aikaa pitää koti moitteettoman siistinä, huolehtia ulkonäöstään, ja katsoa telkkarin kokkiohjelmat, uutuussarjat sekä urheilukilpailut.

Minun työpaikallanikin on kiire. Tuntuu nololta jumiutua kirjoittelemaan, kun kärryt pursuvat hyllytettävää ja tiskin edusta asiakkaita. Ajatus katkeaa. Äsken kirjoitettu on jo vaha uutinen, kun vihdoin voisi alkaa muokata sitä.

Kotonani on lapsi, jonka gosupermodelit, youtubevideot ja mesekeskustelut valtaavat ainoan tietokoneen illoiksi ja iltapäiviksi (tietenkin voisin mennä koneelle kun hän nukkuu, patistan neidin aikaisin unten helmuksiin, mutta pidän itsekin kovasti nukkumisesta).

Kaikesta tästä nutinasta huolimatta kirjoittaminen on ihan ki..äh oikeastaan hauskaa.

Delicious puolestaan vaikuttaa tässä vaiheessa sekä hyödylliseltä, että hankalalta.

Onhan se kiva, että voi tallettaa linkkejä johonkin, jonka saa auki vaikka hotellin koneella Honolulussa, mutta ihan oikeasti, monet asiat löytyvät ihan helposti vaikka googlaamalla.

Deliciousiin pitää aina KIRJAUTUA. Sitä paitsi jo ko. sanan kirjoittaminen on työlästä.

Lisäksi se varsinainen epäkäytännöllisyys ja ongelma: Deliciousista pitää myös KIRJAUTUA ULOS! Ei auta, että sulkee selainikkunan. Oma tili jää auki helposti. No tuskin sillä on mitään väliä, kuka linkkejäni näkee tai muokkaa, mutta jos sillä ei ole merkitystä, miksi pitää kirjautua sisään?

Korjaus edelliseen: kyseessä oli ilmeisesti taannoin jokin bugi, äsken kun kokeilin, käyttäjätili ei jäänyt auki. Tai olisi, jos olisin laittanut ruksin kohtaan Keep me signed in. No, kirjanmerkit näkyvät kuitenkin, vaikka ei olisi kirjautuneena.

Ja englannin kieli. Ei niin, että en ymmärtäisi sitä, tai sen asemaa kansainvälisenä kommunikointivälineenä, mutta kirjanmerkkihakemistoni toivoisin olevan äidinkielelläni, ihan nopean käytettävyyden vuoksi.

Ja sitten satu.
Olipa kerran kissaemo. Se oli ihan tavallinen emokissa, jolla oli suloinen pörröinen pentu (ehkä se olisi voinut siis olla mieluummin ilves, jos sillä kerran oli vain yksi pentu?).
No, emokissa pyysysti poikaselleen ruokaa, nuoli sen turkkia ja makoili muun ajan tyytyväisenä pesässään (miksi muuten puhutaan aina kissan pojista tai poikasista, tämän tarinan kissaemon pentu on tyttökissa?).
Kissanpentu oli suloinen ja villi, se leikki tovereidensa kanssa kunnes väsyi ja seurasi sitten emoaan naukuen pienellä vaativalla äänellään.
Mutta eräänä päivänä, kun kissaemo oli jälleen saalistamassa ruokaa pennulleen, se kuuli vierestään naukaisun. Ääni ei kuulunut sen pennulle vaan...

Tyhjän "paperin" kammo

2009-10-19T03:30:00.000-07:00

Aikanaan kirjailijat puhuivat tyhjän paperin kammosta, siitä kun pitäisi kirjoittaa, mutta ei vaan kykene aloittamaan, pää tuntuu tyhjältä. Minulla on nyt vähän sellainen, kammo-olo. Toisaalta vain tyhjä voi täyttyä, eli siis ehkä myös pääni tämän kurssin myötä uudesta tiedosta ja ajatuksista?

Nyt katsastamaan delicious!